keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Matka lähestyy..

Viikon päästä sitä ollaankin jo ajamassa kohti Helsinkiä, lopullisena päämääränä Saksa! Vauhdilla mennyt kyllä tämä kevät ja tätä reissua todellakin ollaan odotettu. Nyt pitäisikin siis pikkuhiljaa varmaan ruveta pakkailemaan.

Vuosi sitten huhtikuussa kirjoittelin blogissani The listan: mitä matkalle mukaan Espanjaan? Näin taaperon kanssa matkustaessa listaa pitääkin varmaan hieman muokata, sillä Nupulla on nyt hieman erilaiset tarpeet kuin vuosi sitten, toiseksi Saksa ei ihan niin lämmin maa ole kuin Espanja ja kolmanneksi reissuun lähdetään tällä kertaa autolla. Tehdäänpä siis Saksan reissaajan the lista uudestaan. Lisäilkäähän kommentteina mitä listasta puuttuu niin tästä on sitten apua mahdollisesti muillekin reissaajille.

Matkalle mukaan:

-Rattaat+ hyttysverkko, sadesuoja
-Turvaistuin
-Viltti rattaisiin
-Leluja: meidän tapauksessa legoja, kirjoja ja nukke
-Lasten cd-levyjä
-Kannettava dvd soitin + dvd levyt
-Aurinkolasit
-Kantoreppu
-Uimapuku
- Muki, lautanen, lusikka
-Vaipat +uimavaipat
-Harsoja/pyyhe
-Vaatteita: t-paitoja, pitkähihaiset paidat, sukkahousut, sukat, hatut, kengät, takki ym. 
-Kosteuspyyhkeitä
-Harja, kynsisakset, hammasharja ja tahna
-Eväitä: rusinat, maissinaksut, hedelmäsoseet, hedelmiä, puuroja, juomista
-ruokalappu

Matka-apteekki
-aurinkorasva
-särkylääke nestemäinen +ruisku (me otetaan sekä burana että panadol mukaan)
-d-vitamiini
-Maitohappovalmiste
-Keittosuolatipat
-floridral ripulijuoma
-käsidesi

Saksassa onneksi on niin hyvin saatavilla kaikkea, joten ihan kaikkea ei mukaan onneksi tarvitse ottaakaan :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Hankinnassa kolmipyörä

Lumen sulaminen ja kevään tulo on tuonut paljon hankittavaa Nupulle. Kurapuku, kumisaappaat, välikausihaalari, lenkkarit jne. Nämä on jo hommattuna, mutta seuraavana hankintalistalla olisikin kolmipyörä. Yritin katsella lähiprismasta ja citymarketista, mutta kolmipyöriä ei siellä ainakaan vielä myynnistä löytynyt. Seuraava suunnistin siis nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan. Vaihtoehtojahan löytyy vaikka minkä verran, mutta kun tietäisikin mikä olisi hyvä. 

Vinkkejä pyörän ostoon olen saanut monesta suunnasta. Hyvä olisi kuulemma sellainen kolmipyörä, jossa polkimet ovat samalla tavalla kuin oikeassa pyörässä, eikä etupyörään kiinnitettynä. Näin ollen lapsi oppisi oikean pyöräilyasennon. Monet ovat myöskin suositelleet potkupyörän ostoa, jotta tuolloin lapsi oppisi hyvin tasapainon ja oppisi helpommin ajamaan myös pyörällä ilman apupyöriä.. mutta monet ovat kehuneet myös ihan peruskolmipyörää, jossa polkimet ovat etupyörässä kiinni.

Itse tykkään ihan hirmuisesti kaikista tyttömäisistä jutuista ja ostaisin niin mielelläni Nupulle vaaleanpunaisen pyörän, mutta pakko ehkä kuitenkin hieman miettiä kauaskantoisemmin.. Jos tämä uusi tulokas onkin poika, niin en ehkä kuitenkaan haluaisi hänen joutuvan ajamaan vaaleanpunaisella pyörällä ja luulen että emme ehkä kuitenkaan toista kolmipyörää olisi tulokkaalle ostamassa. Värin pitäisi siis olla neutraali. 

Hobbyhallin verkkokaupasta löysin Smart trike 4-in-1-kolmipyörän, joka jäi kovasti mietityttämään. Esitteen mukaan kolmipyörä sopii 10kk-3v vanhalle lapselle ja sitä saa muokattua lapsen kehittymisen mukaan. Löytyy ohjauskahva, ja lapsen ohjauksenkin saa lukittua.Värikin on ihana vihreä, joka sopii niin tytölle kuin pojalle. Saa siis nähdä tuleeko tällainen nettikaupasta tilattua. 

Minkäslaisia pyöriä teidän lapsilla on tai oletteko miettineet hankkivanne? 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Lastenohjelmia

"Titijaa-titijaa" kuulen moneen otteeseen päivän aikana Nuppusen suusta ja hetken kuluttua pieni neiti kantaa television ja dvd-soittimen kaukosäätimiä minulle tai parhaassa tapauksessa laittaa itse titi-nalle dvd:n laitteeseen sisälle ja kohta kuuluu moneen kertaan soitetut laulut televisiosta. Kyllä, meidän neidistä on tullut Titi-nalle fani!

Kun Nuppu oli kipeä, laitoin titi-nalle dvd:n pyörimään ja hän kuunteli ja katseli nalleja minun sylistäni ja siitäpä se innostus sitten lähti. Nyt meillä ei enää malteta istua Titi-nallen aikana vaan meillä tanssitaan pyörimällä ja tietenkin vain yhteen suuntaan. Meno on niin huimaa että lopulta pieni fani jo kupsahtelee vähän väliä nurin. Erityisesti muutamat Titi-nallen laulut ovat sellaisia, jotka saavat tanssijalan vipattamaan: Amppari-pamppari, kun aurinko kyllästyy nukkumaan, Nalle ja napa, numerolaulu jne. Ja tämä äiti osaa nämä laulujen sanat jo ulkoa! Pikku-kakkonen pyörii meillä aina silloin tällöin, kun muistetaan aukaista televisio, mutta siellä näkyvät lastenohjelmat eivät kiinnosta kerralla kuin muutaman minuutin ajan ja sitten jo muut leikit kutsuvat. Musiikkiohjelmat näköjään ovat meidän lapselle in, sillä "tartu mikkiin" saa meidän neidin myös tanssahtelemaan :)

Katsotaankos teillä lastenohjelmia ja mitkä ovat osoittautuneet suosikeiksi?

Minä itse tykkäsin lapsena ja tykkään nykyisinkin katsoa paljon televisiota. Monet lapsuudesta tutut lastenohjelmat ovat vielä nytkin sellaisia mitä tykkään katsoa, mutta hölmöydessä monien hyvien ohjelmien päälle on tullut nauhoitettua myöhemmin. Erityisesti mieleen omasta lapsuudesta ovat jääneet: oravan seikkailut (pörri), Alfred J Kvak, pingviini Lolon seikkailu, lumiukko posteljoonina(venäläinen animaatio), barbapapa, muori pippuri, kummikarhut, linnunlaulupuu... sekä tietenkin vieläkin tv:stä tutut muumit. Etsiskelin näitä vanhoja lastenohjelmia netistä ja ilokseni huomasin, että monia on julkaistu uudelleen dvd:nä, sekä niitä löytyy myös youtubesta. Samalla löysin myös Eläköön kuvat-animaatioblogin, jossa on esiteltynä mielettömän paljon erilaisia animaatioita, kannattaa siis käydä kurkistamassa!

Olisipa kyllä mukava, kun näitä vanhoja piirrettyjä näkyisi televiosta muiltakin kuin vain maksullisilta kanavilta. Vai liekö ne sitten jo niin vanhanaikaisia, ettei niitä nykyajan lapset halua katsoa? Yllättävän vähän, kyllä nykyisin näkyy lastenohjelmia esim. loma-aikoina. Aiemmin esim. pääsiäisenä piirrettyjä tuli pitkin päivää ja teemaan liittyen, mutta nykyisin eipä niin olekaan, harmi, sillä niitä mielelläni itsekin katsoisin! Ärsyttävää kun kaikki ohjelmat ovat nykyisin vain uusinnan uusinnan uusintoja, jotka on näytetty edellisen kerran vasta pari kuukautta aikaisemmin....

Mitäs lastenohjelmia itse muistatte omasta lapsuudestanne?


torstai 4. huhtikuuta 2013

Tunnustus

Sinsu jätti minulle tunnustuksen ihanasta blogista <3 Lämmitti todella mieltä, sillä olen ollut viime aikoina niin laiska bloggaaja, että aina välillä mietityttää lukeekohan tätä vielä kukaan :)

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.

2. Valitse viisi ihanaa blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen eteenpäin! 

Tämän tunnustuksen jakaminen eteenpäin onkin hieman hankalaa, sillä olen ollut niin huono blogien seurailija viime aikoina, etten ole kerennyt uusiin blogeihin tutustumaan ja olen tainnut jo monia tunnustuksia antaa näille seuraaville blogisteille... Mutta muistutellaanpa edelleen että ihania blogeja kirjoitatte!

1. http://pinkinpingviininblogi.blogspot.fi/
2. http://pompula-pompula.blogspot.fi/
3. http://haikaranjalanjaljilla.blogspot.fi/
4. http://kahdenviivankansalainen.blogspot.fi/
5. http://kasittelevaroen.blogspot.fi/

torstai 28. maaliskuuta 2013

Masu lähtee matkalle..

...Ja Nuppu myös. Nyt on nimittäin varattu auto-laivamatka Saksaan toukokuun loppupuolelle :) Minulla tuolloin rv 27-28, joten viimeiset hetket lähteä matkalle, ainakin omasta mielestäni.

Minä kovasti olen haaveillut että pääsisin vielä ennen Nöpön syntymää käymään jossakin reissussa ja Saksaan minulla kovasti tekee mieli päästä tuttuja moikkaamaan. Siitäpä sitten idea lähti ja sainkin vanhempani houkuteltua matkalle mukaan. Eli matkalle lähdössä mummo, ukki, siskoni, Nuppu ja minä :)

Finnlinesilta varasimme auto-laivapaketin, johon kuuluu matkat neljälle hengelle, hytti ja autopaikka. Nuppu vielä matkustaa ilmaiseksi, sillä muistaakseni finnlinesilla alle 6-vuotiaiden ei tarvitse matkasta maksaa. Varasin meille hyttiin jo lastensägynkin, joten sen pitäisi siellä valmiina olla.

Laivamatka on siis Helsingistä Travemündeen, jonka jälkeen majoitumme yhdeksi yöksi Lyypekkiin ja sieltä matka jatkuu Hampurin kautta pohjanmeren rannalle. Tuttavani omistavat pienestä kylästä vuokrattavia loma-asuntoja, josta olemme loma-asunnon varanneet koko reissun ajaksi ja sieltä käsin olisi sitten tarkoitus tehdä autolla matkoja lähistöllä oleviin kaupunkeihin ja kyliin.

Hieman jännittää matka oman raskauden vuoksi, erityisesti se miten jaksaa autossa istua ja miten mahdutaan auton kyytiin viidestään lastenistuimen kanssa :) ja sitten se että miten Nuppu jaksaa automatkojen ajan ja tietenkin olla isistä erossa 10 päivän ajan. Pitäisikin muistaa tilata eurooppalainen sairaanhoitokortti Nupulle, itseltäni se jo löytyykin.

Onkos teillä kenelläkään kokemuksia Pohjois-Saksassa reissaamisesta tai kulkemisesta finnlinesilla Travemündeen? Tai onko kenellä vinkata hyvää majapaikkaa Lyypekin läheltä? tai ylipäänsä muita hyviä vinkkejä tällaiselle automatkalle lapsen kanssa :)

Hyvää  pääsiäistä kaikille!!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Sairastelua

No niinpä siinä sitten kävi, että ei ollut meidän taudit vielä ohitse viime kirjoituksen jälkeen. Heti seuraavana viikonloppuna meidän Nuppuun nousi kuume ja hirmuinen yskä ja seuraavalla viikolla tauti paheni myös minun osaltani ihan kamalaksi kuumeeksi. Molemmat kävimme lääkärissä ja mitään ei löytynyt, joten liekö sitten influenssaa,sen verran sitkeä tauti oli eikä se vieläkään ole täysin ohitse...

Tänä vuonna meidän perheessä ei kukaan ottanut influenssarokotetta. En edes minä, vaikka yleensä olen sen astman takia ottanut. Ja nyt tällä hetkellä tiedän niin, että sen tulen ensi syksynä ottamaan, niin itselleni kuin myös Nupulle. En nimittäin muista milloin viimeksi olisin ollut niin sairas kuin nyt. Minuun tauti iski varmaan pahempana sen vuoksi kun vastustuskyky on alentunut varmaan melkoisen lailla tämän pahoinvoinnin aiheuttaman vähäruokaisuuden vuoksi. Ja tietysti raskaus itsessään jo estää monien tautia helpottavien lääkkeiden käytön.

Lääkäri onneksi antoi luvan nenäsumutteen väliaikaiseen käyttöön, joten nasolin oli kyllä iso apu nukkumisen kannalta. Aiemmin olen itselleni käyttänyt monenlaista keittosuolasumutetta enkä ole niistä kovin apua saanut nenän tukkoisuuteen, mutta nyt löysin kyllä ehdottomasti parhaan, joka oikeasti myös aukaisee nenää: Humidose! Suosittelen kokeilemaan, mikäli raskausaikana flunssa iskee.

Mites teillä on taudeista tänä talvena selvitty?

tiistai 26. helmikuuta 2013

Lastensänky

Meidän Nuppunen se päätti sitten viikonloppuna kiivetä itse omaan pinnasänkyynsä ja meinasi vielä tulla sieltä itse poiskin: päädyn kautta! Onneksi kerkesin napata pienen kiipeilijä hirmun kiinni ennen kuin mitään kerkesi sattua. Näinpä ollen meille sitten muutti uusi sänky: jatkettava lastensänky.

Kylläpä tuntui haikealta kasata pinnasänky pois, mutta kun näin miten riemuissaan tyttömme uudesta sängystä oli niin päätös tuntui oikealta ja hyvinpä on nukuttanutkin. Asetimme sängyn seinän ja meidän sängyn väliin, joten Nuppunen ei pääse mitenkään putoamaan sieltä. Tosin yöllä kyllä nopeasti kiipeää meidän sänkyymme nukkumaan, mikäli herää ja äiti-isi ikävä pääsee yllättämään. Toisaalta tämä vaihto on varmaan ihan hyväkin tehdä nyt, sillä syksyllähän pinnasängyllekin onkin uusi tarvitsija, mikäli kaikki vaan tulee tämän raskauden osalta menemään hyvin.

Missäs iässä teidän muruset ovat muuttaneet pinnasängystä pois? tai missä vaiheessa meinasitte vaihtaa isompaan sänkyyn?

Huomenna täällä poksutaan 14+0 ja ensi viikolla pääsee taas pyörähtämään neuvolassa. Nöpön sydänäänetkin ovat ruvenneet kotidopplerilla kuulumaan, joten pientä junaa on saanut kotonakin kuunnella.

Pahoinvoinnin lisäksi minulle iski ihan hirmuinen räkätauti toissaviikolla, joka lopulta äityi keuhkokuumeeksi ja vei voimat aivan loppuun, onneksi lääkekuuri sai olon helpottumaan ja nyt aletaan olla jo hyvin terveiden kirjoissa. Painohan tuo on laskenut taas entisestään uudesta vuodesta painoa lähteny -12kg, joten vähän mietityttää että mitenkä tuo pikkuinen tuolla masussa saa riittävästi ravintoa, mutta kyllähän nuo neuvolassa ovat sanoneet että se oman osansa sieltä ottaa. Onkos teillä muilla odottavilla minkälaista pahoinvointia?