keskiviikko 14. joulukuuta 2011

1,5kk kestovaippailua

Rupesin tuossa ajattelemaan, että meillä on jo kestovaippailtu kohta 1,5 kuukauden ajan! ja viikon ajan kestovaippailtu jo ympärivuorokautisesti. Olen tällä hetkellä tosi iloinen siitä että yökestovaippailu myös onnistuu ilman että vaipat fuskaa :) Tällä hetkellä en osaisi edes ajatella siirtymistä kertakäyttövaippoihin, niin rutiinilla tuo kestoilu tällä hetkellä sujuu. Minulta toivottiin kun aloitin kestoilun, että kirjoittaisin jatkossakin siitä tänne blogiin ja tässäpä teille nyt hieman minun kokemuksia kestoilun alkumetreiltä tähän päivään.

Meillä siis aloitettiin kestovaippailemaan kun Nuppunen oli 2viikon ikäinen. Kertakäyttövaipat aiheuttivat sen että Nupulla aukesivat taipeet ja ne eivät meinanneet millään parantua, vaikka kuinka niitä hoitelin ja vaippoja usein vaihdoin. Olin tilannut ebayn kautta taskuvaippoja imuilla jo odotusaikana, mutta näitä en pystynyt heti ottamaan käyttöön, sillä ne olivat alkuun ihan liian isoja reisien kohdalta. Onneksi äitiyspakkauksessa tuli pari pientä kestovaippaa (IMse Vimsen AIO ja myllymuksujen taskuvaippa imulla) ja niinpä kokeilin niitä. Yllätys oli suuri kun jo näiden parin vaipan kokeilun jälkeen iho alkoi parantumaan. Siitäpä piti sitten alkaa haalimaan lisää pienempiä vaippoja. Ostin myllymuksujen pari taskuneppivaippaa lisää, äitiyspakkauksessa olleita vaippoja sekä imsevimsen kuoria ja flanelletteja sekä myös villiksiä. Parhaiksi näistä mielsin erityisesti nuo myllymuksujen vaipat, vaikkakin kaikki toimivat ihan hyvin.



Vaippoja tuli haalittua käytettynä ja käyttämättömänä Huuto.netistä, sekä äitiyspakkauksen vaippoja sain ihan kavereiltakin, sillä he eivät olleet kestovaippailusta innostuneita tai heidän vauvoilleen nuo pienet vaipat oli menneet jo pieniksi. Erityisesti imsevimsen flanelletit ja kuorivaipat menivät mielestäni melko äkkiä pieniksi, mutta ihan pienenä ne olivat minusta todella hyviä, sillä ne olivat hyvän muotoisia ihan pienelle vauvalle eivätkä fuskanneet reisien luota. Flanelletteja käytin lisäimun kanssa noissa kuorissa, yksinään tuo flanellette ei mielestäni riittänyt, sillä ei imenyt tarpeeksi hyvin ja toisekseen jätti ihon hirmu kosteaksi ja pylly punoitti, mikäli flanellette oli ollut ihoa vasten.

Riisipaperia tilasin etukäteen netistä ja se onkin ollut hirmu hyvä ihoa vasten kun pysyy iho kuivana. Kakkavaipoissa on myös kätevä, sillä kakka jää siihen pintaan joten ei ole kuin heittää riisipaperi käytön jälkeen roskiin, eikä vaippoja tarvitse niin paljon kakasta huuhdella :) 200kpl maksoi muistaakseni 6-7€ luokkaa, joten hyvin moneen vaippaan riittää!

Yövaippailua kokeilin moneen kertaan erilaisilla yhdistelmillä ja vaikka minkälaisilla imuilla, mutta en onnistunut saamaan fuskaamatonta ja tarpeeksi imukykyistä pakettia aikaiseksi. Vaipan imukyky loppui aina 4-6 aikaan aamulla ja meidän neidille vaipanvaihto yöllä on kuin myrkkyä ja suuttuu hirmuisesti, joten kertakäyttöisillä mentiin. Kunnes reilu viikko sitten kokeilin pitkästä aikaa, joko nuo Ebayn kautta tilatut vaipat sopivat. Rupesin vertailemaan vaippoja ja huomasin että osissa vaipoissa on kuminauha reisien kohdalla hieman lyhyempi, ja nämä vaipatpa olivatkin jo ihan sopivia, kun nappien avulla niitä sitten vielä pienenteli. Kokeiltiin alkuun päiväkäytössä yhdellä mikrokuituimulla ja lopulta uskaltauduin kokeilemaan yökäyttöä kahdella imulla ja niinpä siinä sitten vihdoin onnistuttiin! Näillä vaipoilla päästiin läpi yön fuskaamatta ja tyttökin nukkui yönsä hyvin. Tuo mikrokuituimu on vielä niin imukykyinen ja pysyy ihanan kuivana ihoa vasten vaikka pissit olisivatkin vaippaan tulleet :)


En ollut tosiaan ikinä aiemmin ajatellut että minusta tulisi kestovaippailija, kunnes näin erään ystäväni tytöllä käytössä kestovaippoja mitä ihanimmilla kuoseilla ja näin hänellä käytössä miten helppohoitoisia ja ihoystävällisiä nämä lopulta olivatkaan. Ystäväni myös kertoi minkä verran kestovaipoilla säästää ja niinpä kun tulin raskaaksi ajattelin että haluan myös että meillä annetaan kestoilulle mahdollisuus ja pakko sanoa että tällä hetkellä päivääkään en ole katunut. En ole menettänyt hermojani kestovaippapyykille, kylässä/kaupoilla ollessa vaippailu on ihan yhtä helppoa kuin kertakäyttöisilläkin, iho pysyy hyvänä ja eiväthän ne vaipat säilytyksessä haisekaan! Toki minusta on ihana ajatus sekin että tällaisella käytöllä säästän luontoa, mutta se ei päällimmäisenä minulla ollut mielessä kun vaippailun aloitin.

Ompelukykyisenä ajattelin myös kokeilla itse kestojen ompelua ja kestovaippakaupasta tulikin tilattua kolmea eri kuosia PUL kangasta sekä bambukangasta, ajattelin myllymyksujen vaipan mallilla kokeilla tehdä taskuvaippoja sekä myös itselleni muutamia liivinsuojia. Näin ihania kuoseja löysin PUL kankaista ja nämä odottavat kaapissa että pääsisin aloittamaan ompelun.


Kestovaippailuun olen myös saanut innostettua monia ystäviäni, joten tilaus ebayn kautta lähti myös menemään ja minun oli pakko tilata oikein vaaleanpunaisia vaippoja, sillä aiemmin ostamissani vaipoissa oli niin paljon neutraaleja sävyjä että nyt halusin jotakin oikein tyttömäistä :) Yllättävän paljon saa kyllä vaippoja olla ettei joudu koko ajan pyykkiä pesemään tai odottaa että ne ovat kuivaneet. Meillä vaippapyykkiä pestään noin joka toinen päivä ja säilytän nuo vaipat kannellisessa sankossa vedessä.

Mieheni ja perheemme ovat myös ottaneet ihana positiivisesti kestoilun vastaan ja suostuvat hyvin vaihtelemaan kestovaippoja ja siinä meitä kannustavat. Alkuun mieheni ei ollenkaan innostunut kestovaippailuideasta, mutta Kuullessaan rahasumman minkä niillä säästää, alkoi innostus löytymään. Mieheni kyllä vaihtaa vaippoja, mutta minä usein hoidan likaisten vaippojen huollon. Tosin kyllä hänkin niitä pyykkiin laittaa, mutta minusta tuo vaippahuolto on aika mukavaa ja haluan että se oikein hoituu. Mieheltä kun usein jää tuo huuhtelu tehtyä hieman huolimattomasti.. Hieman on opettelua aiheuttanut erityisesti se että mitenkä tiukalle nuo vaipat laitetaan, etteivät fuskaa, mutta eivät myöskään mene liian tiukalle. Meidän nupun iho on hirmu herkkä ja vaipoista jää joka käytön jälkeen painaumat ihoon, mutta ne lähtevät kyllä heti pois kun vaipan pois ottaa. samoin tulee myös sukista ja sukkahousuista.

Nyt 2kk neuvolassa Nuppunen saa ensimmäisen rotavirusrokotteen, joten viikon ajaksi kestovaippailu on valitettavasti jätettävä tauolle. Tämä sen vuoksi, että rotarokote sisältää elävää virusta ja sitä erittyy eritteiden mukana noin viikon ajan rokottamisesta ja tuolloin suositellaan erityisesti pitämään hyvä huoli käsihygieniasta vaippojen vaihtamisen ajan. eli enpä halua tuota virusta vaippoihin jos se ei pesussa kuolisikaan kun noita vaippoja ei oikeastaan saisi yli 40 asteessa pestä.

Tuitun blogissa löytyy muuten erittäin hyvä postaus kestovaippailusta mikäli jotakin kiinnostaa käydä lukaisemassa :)

ps. Halusin laittaa tänne kuvia noista käyttämistäni vaipoista, mutta jostakin syystä blogger ei halua ladata niitä, joten kuvia tulossa kunhan onnistuu!

2 kommenttia:

  1. Olipa mukavaa lukea kokemuksiasi. Mukavaa kun kirjoitat niin positiiviseen sävyyn kestoilusta. :) Meilläkin aloitin osittaiskestoilun pojan ollessa 2 viikon ikäinen ja nyt onkin 3 viikon ajalta kokemusta. Tällä hetkellä otan kestoilun enemmänkin testauksena ja kokeilen, millaiset vaipat sopivat meidän pojalle ja sitten ompelen /ostelen lisää vaippoja.
    Miesikin on oppinut kestoilun, hän laittaa kestovaipan jos se on valmiina odottamassa. Muuten minä saan hoitaa niiden pyörityksen :)

    ImseVimsen flanelleteista en ole minäkään tykännyt, niitä ei ole mukava pukea ja ne on hetkessä niin märät. Mutta kyllä niitä voi käyttää jos ei muita vaippoja ole puhtaina.
    Harsojakin olen kokeillut babyidean manymonths merinovillahousuilla. Täytyy sanoa että noista villahousuista tykkään! Kosteus ei ole tullut pahemmin läpi ja ne ovat muutenkin pehmeäntuntuiset housut. Ruskovillan villiksiä en ole vielä testannut.
    Olen tykännyt käyttää enemmän sisätäyttövaippoja pul-kuoren kanssa. Ja sisätäyttovaipassa olen tykännyt pehmeistä kankaista, kuten velour + coolmax/tencel, joustofrotee+ coolamax/tencel tai bambufleece+tencel. Tencel on mukavan pehmeä ihoavasten. imuina on ollut myllymuksujen taittoimu, sekä bambino mion taittoimuja. Olen myös itse ommellut pari taittoimua bambufleecestä ja bambufleece+tencelistä.
    Lisäimuja on tarkoitus ommella lisää, kunhan vain leikkaan kankaita :) Vanhoja froteepyyhkeitä ajattelin lisäimuissa käyttää hyväksi.
    En ole ollenkaan testannut muita sisävaippoja joissa olisi imut valmiina. Jotenkin tykkään noista täytettävistä, ne yleensä kuivuvat nopeasti.

    Käytössä on ollut myös 3 tekemääni taskuvaippaa, niiden malli vain oli sopivan pieni mutta sopivia imuja en ole ehtinyt tehdä. Jotenkin ne pullottavat aina turhan tuhdisti jos taittoimuja sinne laitan.
    Itselleni on ollut suureksi avuksi kestovaippainfon vaippaohjeet. Tässä on linkki jossa saa apua ompelun aloittamiseen. http://www.kestovaippainfo.fi/tsi/vaipat/17/
    Kun vaipan ompelun oppii niin se on loppujen lopuksi aika yksinkertaista. Vaativinta on löytää omalle lapselle sopivin kaava ja mm. reisikuminauhojen kireys.
    Sisävaippoissa olen käyttänyt kestovaippainfon mummut näpsyt- ompeluohjetta, ja se on ollut ihan hyvä meidän pojalle, tosin vielä hiukan iso vaippa haarojenvälistä.

    - Saara

    VastaaPoista
  2. Mukavaa, että kestoilu sujuu ja olet(te) löytänyt sopivan vaipparatkaisun yökestoiluunkin!

    VastaaPoista