sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Ristiäiset

Vihdoin meidän pienellä nuppusella on nimi! Ei tarvitse enää pelätä että lipsauttaisin salaisuuden muille, sillä nyt se ei ole enää salaisuus. Viime viikko meni täydessä tohinassa paikkoja koristellen, sekä kakkuja ja pikkuleipiä tehdessä. Nyt sitten voi vihdoin vähäksi aikaa (ehkä pariksi päiväksi) hengähtää ennen jouluhössötysten aloittamista.


Pienen neidin juhlat olivat täydelliset ja tässäpä pientä kurkistusta myös teille pienen neidin ensimmäisestä suuresta juhlasta. Kakun päällä olevan koristeen sekä pienet kukkaset on tehnyt blogisti Ebe, jonka ihaniin taideteoksiin voitte käydä kurkistamassa täällä


13 kommenttia:

  1. tosi nätti nimi :) ja ihana ristiäiskakku!

    VastaaPoista
  2. Ei tullut sitten Emmaa :D. Mutta kaunis nimi kuitenkin! Olipa niin kaunis kakku että kuinka tuollaista raaski syödäkään?

    Samanlainen kastemalja oli meidänkin neidin ristiäisissä, en vaan muitanut sitä(kään) kuvata.

    VastaaPoista
  3. Ristiäiskakussa olikin haastetta siskolle :) Onnistui muuten hyvin, mutta tuolta alareunasta oli tuo täyte "syövyttäny" tuota sokerimassa pintaa pois, mistä lie johtunu.

    L-E, Emma oli aika hyvä arvaus, sillä se on ollu miulla monta vuotta sellasena nimenä jonka tytölleni halusin, mut sit raskausaikana ei se enää tuntunukkaa sellaselta nimeltä minkä tytölleni halusin..

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis nimi! Itsekin tykkään Lotasta, mutta kun se on mun serkun ja joskus tulevan lapsen sylikummin nimi joten en sitä aionakaan etunimenä voi käyttää:p

    VastaaPoista
  5. Hei, mukava kuulla, että tumpuille on ollut käyttöä. :)

    Ja ihana nimi pikkuiselle, joka on niin soma.

    VastaaPoista
  6. Onnea tytölle suloisesta nimestä! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea tytölle erittäin kauniista nimestä! :)

    VastaaPoista
  8. Ei oo totta, mähän arvasin etunimen oikein :D Tyttö on ihan Lotan näköinen, Paljon onnea hänelle todella nätistä nimestä!!

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon, ihana nimi ja niin rauhallisen näköinen juhlasankari :D

    VastaaPoista
  10. Tarjoilut näyttävät tosi herkulisislta ja pikku-Lotta kastemekossaan syötävän suloiselta :) Mukava kuulla, että juhlat menivät hyvin!

    VastaaPoista
  11. Mukava nimi tytöllä. Ja kauniit tarjoilut teillä, itsekin parhaillaan hieman mielessä suunnittelen ristiäisiä, pappi ja paikka on jo varattuna ja tarjottavat herkut osittain jo päätetty. :)
    Mukavaa kun jatkat blogin pitämistä, on mukava lukea teidän ja muidenkin kokemuksia. Meidän pieni poika syntyi marraskuun alussa, joten hän kasvaa suunnilleen samaa tahtia kuin teidän tyttö ja vauva-arjen kokemukset tuntuvat oikein tutuilta :)
    Kerroit aikaisemmin että imetys sattui vaikka ote ja asento oli kunnossa. Onko imetys lähtenyt sujumaan? Itselläni vieläkin rinnanpäihin tahtoo sattua aina välillä kun poika imee, luultavasti syynä liian iso rinta ja pieni suu, joka ei ihan vielä ole kunnolla oppinut hakemaan imuotettaan. :D Onneksi on rintakumit tarvittaessa apuna.
    Mukavaa Joulun odotusta ja ensimmäistä joulua Lotalle!
    - Saara

    VastaaPoista