perjantai 27. tammikuuta 2012

Muffinsseja

Nyt välillä aiheesta vauva ihan toiseen. Minä nimittäin olen hulluna muffinsseihin ja niitä olenkin viime aikoina urakalla leiponut. Kinuskikissan sivustolta olen kokeillut leipoa jo monia muffinsseja ja muffinssikirja joka kotona löytyy on myös päässyt käyttöön :) Viime aikoina minulla on tullut katseltua myös paljon ruokaohjelmia televisiosta ja koluiltua leivontablogeja! mitä kaikkea ihanaa löytyykään, taitaa ihan leipomishullutus iskeä. Kun vain itsekin osaisi niin kaunista tehdä, mutta kai sitä oppii kun tarpeeksi tekee.

Tänään oli taas kinuskikissan sivuilta minttusuklaamuffinssien vuoro, päälle tosin tekaisin mansikkatomusokeri-voi-tuorejuustokreemin, josta tulikin ihan hyvän makuinen. Muffinssit tosin tänään hieman paloivat reunoista, sillä minulla meni hieman liian pitkään kun otin Nuppusen ulkonta sisälle. Onneksi eivät kuitenkaan kokonaan palaneet!

nyt siis jos teillä on tiedossa joitakin ihania leivontablogeja tai ihania reseptejä leivontaan, niin laitelkaahan kommenttia niin josko minä kerkeäisin Nuppusen päiväuniaikaan aina leipomaan jotakin hyvää.

Herkullista viikonloppua teille kaikille!

torstai 19. tammikuuta 2012

Eroahdistusta

Meidän Nuppunen on nukkunut nyt reilun viikon ajan välillä omassa sängyssään ja äiti on ollut välillä niin ahdistunut!

Mieheni meni tyttömme kanssa nukkumaan yhtenä iltana aiemmin kuin minä ja kun vähän ajan päästä saavuin makuuhuoneeseen, etsiskelin tyttöämme ja tajusin että pieni Nuppu nukkuukin omassa pinnasängyssään. Voin sanoa että tämä oli kauhistus, sillä olen itse jo niin tottunut siihen että pieni tyttömme nukkuu meidän kanssa samassa sängyssä. Ensimmäisten tuntien ajan kävin vähän väliä kurkistamassa eihän peitto vain ole mennyt tytön naamalle ja hengittäähän pieni varmasti. Nukkunut en juuri lainkaan siihen asti kunnes kello neljän aikaan kuului nälkäitkua. Onnellisena hyppäsin sängystä ylös ja hain Nupun syömään ja nukkumaan viereeni, sitten äitiäkin nukutti!

Seuraavana iltana pistimmekin sitten makuuhuoneen järjestyksen uusiksi jos kerta pinnasängyssä nukkumista harjoitellaan. Aiemmin makuuhuoneessamme pinnasänky oli hieman kauempana sänkyämme. Nyt pinnasänky siirrettiin ihan kiinni sänkyymme, jolloin minä nukun rauhallisemmin ja minun on myös helpompi hoitaa tyttöä yöllä.

Mieheni kun on laittanut tytön nukkumaan muutamina iltoina, tyttö yleensä nukkuu noin kahteen asti omassa sängyssään sitten hän alkaa hinautua kohti pinnasängyn reunaa ja sitten tulee suuttumus kun pinnasängyn reuna pysäyttää eikä hän pääsekään äidin viereen. Hassua miten hyvin tuommoinen pieni pystyy sängyssä liikkumaan, vaikka ei vielä ole oppinut kääntymäänkään saati muutoin liikkumaan.

Neiti ei ole jäänyt minun laittamanani pinnasänkyyn ollenkaan nukkumaan vaan havahtuu heti hereille, ja sitten huudetaan kunnes pääsee viereen nukkumaan ja tämän jälkeen Nuppu oikein hinautuu minuun kiinni että tuntee minun hengityksen ja pitää kädellä kiinni minusta etten vaan karkaa mihinkään ja minä olen tästä sitten niin onnellinen, sillä huomaan että pieni tyttöni haluaa kanssa olla lähellä minua. Itse olen myös huomannut että nukun hieman levottomasti, sillä tytön ollessa pinnasängyssä minun on vaikea käydä nukkumaan ja sitten heräilen hirmu herkästi tytön äännähdyksiin ja heti pitää tarkistaa onko tyttösellä kaikki kunnossa. Askel kerrallaan, kunhan tähän nyt totutaan sekä äiti että tytär. Diagnoosi eroahdistus!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Meillä sairastetaan

Kun pystyisikin sairastamaan pienen puolesta nuo taudit, mutta ei. Meillä ollaan sairaana, sekä äiti että tytär. Minä sairastuin ensin järkyttävään flunssaan kuumeen kera ja siitäpä se Nuppunenkin sitten tartunnan sai. Nyt takana viikon verran sairastelua minulta ja Nuppuun tauti iski alkuviikosta.

Nupulla on kova yskä, hirmuinen rohina kuuluu kun neiti hengittää ja yskii. Lima on jossakin tuolla alhaalla kurkussa. Ääni selkeästi paineessa, itku ja jokellus on selkeästi ihan erilaista kuin normaalisti. Päivät onneksi on menneet vielä ihan hyvin, mutta illat ja yöt ovat hankalia, kun räkä hankaloittaa hengittämistä sekä myös imemistä. Lääkärissä pyörähdettiin ja sieltä saatiin sitten lupa Panadolin käyttöön ja viime yö olikin heti helpompi, neiti nukkui melkein koko yön heräämättä. Edellisinä öinä kun pieni itkeskeli tunnin välein ja piti ainaa nostaa syliin hetkeksi, laittaa keittosuolatippoja tai imeä nenäfriidalla, jotta saatiin taas hieman nukuttua.

Kova yskä on myös aiheuttanut liman oksentamista, sekä välillä on myös oksennettu maitoa ihan kaaressa niin että kaikki vaatteet sekä Nupun että äidin on ihan oksennuksessa. Nämä säikäyttävät ja paljon, sillä tuntuu että neiti tukehtuu! Näiden oksentelujen vuoksi, minä havahdun yöllä hetkessä hereille kun kuulen että neiti yskii unissaan. Pelottavaa!

Meillä hyväksi havaittuja keinoja vauvan flunssaan on koettu:

- Höyryhengitys kylpyhuoneessa ( suihku kuumalle ja hengitellään kylpyhuoneeseen muodotuvaa höyryä)
- Keittosuolatipat ja nenäfriida (tuo pikkuniistäjä ei ole niin hyvä)
- Physiomer baby nenäsuihke, tämän ostin tällä viikolla apteekista ja on oikeasti todella hyvä, tällä saa vauvan nenään todella hyvin laitettua suihkeen ja nenä aukeaa hyvin! (kuva lainattu www.apteekkituotteet.fi sivulta)


- Kohoasento
- Ulkona nukkuminen
- Makuuhuoneeseen mukeihin kuumaan veteen carmolis tippoja (tai esim kurkkupastilleja), jotta vauva saa niiden kautta hieman höyryhengitystä
- Eilen tuli annettua myös pullosta hieman vettä ja se tuntui kyllä auttavan todella hyvin limaisuuteen

Nyt siis toivotaan että tauti hellittää pian ja ollaan kohta taas jaksavampia touhuilemaan! Hyvää viikonloppua teille kaikille!

tiistai 10. tammikuuta 2012

Ale-ostoksia ja kirppislöytöjä

Viikonloppuna tuli käytyä hieman vilkaisemassa alennusmyyntejä. Täälläpäin alennusmyynnit olivat kyllä ihan surkeita, tuntui että ale-hinnalla ei ollut myynnissä juuri mitään. Jotakin silti tarttui mukaan, muutamia löytöjä alennettuun hintaan, mutta myös kevään mallistoista normaalihintaisia tuotteitakin. Aiemmin minulta on pyydelty että laittaisin kuvia vaatteista, mitä olen ostellut Nupulle. Laiska olen kuitenkin ollut, mutta nyt ryhdistäydyin, joten tässäpä hieman kuvasatoa, ollos hyvä :)

H&M löytöjä


Lindexin shoppailut


ja alemyyntien lopuksi, mutta ei vähäisimmäksi name it:n löydöt! Name it:llä oli kyllä parhaat alennukset, sillä nämä kaikki olivat joko -50% tai -70% hintaan, ja ovat niiiiin ihania. Nuo raitahousut ovat kääntöhousut toisella puolella valkoisia sydämiä tuolla tummalla pohjalla! Niistä tykkään ihan mielettömästi!


Lastenvaatekirppikseltä taas tein 13 € hintaan seuraavia löytöjä, kaikki erittäin hyväkuntoisia ja siistejä :) Ei varmaan taas huomaa että olen tuohon vaaleanpunaiseen ihan hurahtanut :) Nuo lappuhaalarit on ihanat, mutta niiden käyttöä joutuu vielä odottamaan, sillä ovat kokoa 80.



Ostosreissu siis kannatti!

Nuppu lähtee Espanjaan

Meillä on vihdoin varattuna matka Espanjaan, eli nyt keväällä Nuppu lähtee ensimmäisen kerran ulkomaille. Tuolloin siis reilun puolen vuoden ikäisenä. Matkakohteena on siis Fuengirola, jossa meillä on vuokrattuna loma-asunto pariksi viikoksi. Mukaan lähtee mukavasti "lastenvahteja" ja toinen vauvaperhekin, joten isolla porukalla lähdetään. Itse aiemmin olen käynyt Espanjassa Nerjassa, oli aivan ihana paikka, joten uskon että tulen pitämään myös Fuengirolasta, vaikka se isompi paikka onkin. Loma-asunnon varustetaso on todella hyvä. Sieltä löytyy pyykkikoneesta astianpesukoneeseen kodinkoneita, se on rauhallisella ja vartioidulla alueella, löytyy uima-allasta ja on myös lähellä kauppakeskusta ja rantaa, keskustaan on kuitenkin matkaa 3km, joten ihan kaupungin vilskeessä emme ole, mutta emme kuitenkaan liian kaukanakaan, mikäli sinne aiomme suunnata.

Montaa asiaa on jo tullut mietittyä. Matkakuume on jo hirmuinen ja tuo vajaa vajaa 4kk tulee varmasti menemään sellaisella vauhdilla, joten ihan hyvä jo jotakin pohtiakin. Pitäisi hommata neitokaiselle passi. Mielenkiintoista voi olla tuo passikuvan ottaminen :) Matkavakuutusta ei onneksi erikseen tarvitse ostaa, sillä omaan matkavakuutukseeni kuuluvat myös muut samassa taloudessa asuvat.

Miettinyt olen jo kovasti että mitenkähän lentomatka tulee menemään? Lentokoneessa kuljetetaan lisämaksutta kuulemma turvaistuin ja rattaat. Mitenkäs jos ottaa rattaiden tilalle ihan vaunut? Rattaat ja turvaistuin pitää kuulemma pakata sitä lentomatkaa varten, jostakin luin että ihan jätesäkkiin pakkaus onnistuu tai sitten lentokentältä saa ostettua jonkinlaisen pussin? Kestääköhän ne miten hyvin yleensä kuljetuksen ja mahtuuko siihen lentokentältä ostettuun pussiin vaunut ja koppa? Nuo rattaat pitää kuulemma jättää jo lähtöselvitykseen, mutta Finavian sivuilta luin, että lentokentältä saa turvatarkastuksen jälkeen kuulemma lainata rattaat, jotta lentokentällä odotellessa ei tarvitsisi koko aikaa kannella. Onkohan niitä siellä sen verran että sellaiset varmasti saa? Ajattelin kyllä kantoliinan pakata mukaan, jotta voin vaikka siihen tyttösen laittaa mikäli rattaita ei jostakin syystä saataisikaan..

Sitten mielessä on myös pakkauspuoli... mitä pitäisi pakata mukaan? Onneksi lomahuoneistossa on pyykkikone, joten ihan älyttömästi ei tarvitse pakata vaatetta matkaan.. Kestovaipat ajattelin kyllä matkalaukkuun ahtaa, en haluaisi kuitenkaan kahdeksi viikoksi keskeyttää kestovaippailua..
ja kesävaatteitakin pitäisi siis alkaa jonkinlaista ostelemaan. Vaikka sieltä varmasti kaikkea saakin ostettua, niin ei sitä varmasti ensimmäisenä olla lähdössä vaateostoksille. Jokohan kesävaatteet pitäisi olla 74 kokoa, vai vieläköhän 68 koko menisi?

Ruokapuoltakin pitää jo hieman miettiä, sillä mikäli puolen vuoden täysimetys onnistuu, niin kiinteitä olisimme aloittaneet juuri syömään. Ajattelin kyllä että varmaan paikallista perunaa, porkkanaa ja bataattia olisi ihan turvallista syödä keitettynä? vai pitääkö sinne joitakin purkkiruokia mukaan ottaa? Toivotaan että imetys sinne asti onnistuisi, sillä voihan maidontulokin loppua siihen mennessä. Tänään ei kyllä siltä tunnu että maito olisi loppumassa, sillä molemmat tissit on ihan täynnä maitoa ja liivinsuojia pitää vaihtaa ihan jatkuvasti. Olen ollut hirmuisessa flunssassa jo useamman päivän ajan ja on tullut lipitettyä teetä tosi paljon, seköhän se tähän maidon tuloon nyt niin paljon vaikuttaa??

Nyt siis pyytäisinkin teitä ihania lukijoita antamaan vinkkejä mitä kaikkea tulee huomioida kun lähdetään vauvan kanssa reissuun: lentomatkat, tavarat, ruoat jne. sekä mielellään myös kokemuksia Fuengirolasta ja siitä mitä siellä mahdollisesti kannattaisi käydä katsomassa jos joku siellä on käynyt lasten kanssa tai ilman lapsiakin :)

torstai 5. tammikuuta 2012

Toppavaatetta ensi talveksi

Täällä hurahdettiin taas nettikauppojen ihmeelliseen maailmaan, kun sainpa sitten päähäni, että minun pitää ostaa Nuppuselle toppapuku ensi talveksi alennusmyynneistä :)

Paikallisten liikkeiden toppapuvut kävin kurkkimassa ja minun silmääni eivät oikein iske nuo Reiman toppapuvut ovat liian kirjavia tai sitten tylsiä, joten niinpä sitten ajauduin nettikauppoihin. Toppapuvun vaatimuksina olivat jotakin tyttömäistä ja muutenkin niistä pitäisi löytyä jotakin ihanaa yksityiskohtaa.

Löytyi Ticket to heavenin puku (kuva lainattu Miniq:n nettikaupasta)


Wheatin Roosa toppapuku ( seuraavat kuvat lainattu sucetten nettikaupan sivulta)


Sekä cupcaken ihana "karkkihaalari"


Näistä erityisesti nämä kaksi alimmaista Wheatin ja cupcaken ihanuudet olivat mieluisimmat ja niinpä nämä tilattiin sitten kotiin katsottavaksi koossa 86, on varmaan hyvä koko ensi talvelle? Piakkoin pitäisi siis saapua postia ja sitä odotetaankin innolla!
Katselin noita pukuja käytettynä myös huuto.netistä, mutta taitavatpa löytyä melkein uuden puvun hinnalla sieltäkin, joten taidanpa raaskia kerrankin käyttää rahaa näihin ihanuuksiin, kun jo niin monessa muussa asiassa (mm. vaunut, turvaistuin, monet vaatteet) on säästetty.

Tänään ajattelin sitten lähteä shoppailemaan vielä alennusmyynteihin ja ehkäpä joillekin kirppareillekin hieman isompaa vaatetta nuppuselle, sillä bodyissa alkaa 62 koko jo olemaan armottoman pieni, eikä enää tuosta bodyn jatkopalastakaan ole enää apua, snif! Nupun isi jo kielsi muutamien yöhaalareiden käytön, kun äiti kovasti yritti vielä muutamia ihanuuksia tunkea tyttösen päälle... Voih, kunpa niistä kuoseista löytyisikin vielä isompaa kokoa niin ostaisin heti! Kyllä tuota kokoa 62 kaapista löytyy, mutta kun kaivoin nuo jemmassa olleet 68 koon vaatteet esille niin eipäs ne taida oikein käyttöön riittää. Yöpukuja kyllä on, mutta housuja ja bodyja ei. Toivotaan siis että tänään tehtäisiin löytöjä.

Itsellekin pitäisi varmaan katsoa jotakin vaatetta, erityisesti housuja! Sillä entiset vaatteet ei edelleenkään mene päälle, tai no menee, mutta ovat ihan liian tiukkoja tuon löllyvän vatsan päälle tai sitten ne ovat joitakin rentoja kotiasuja joita ei ihan joka paikkaan kehtaa päälle laittaa. Jostakin syystä paljon enemmän kuitenkin houkuttaa kaiken muun kuin vaatteiden ostaminen esimerkiksi koruja ostaisin paljon mielummin itselleni. Noora-Johannan koru blogista löytyy muuten vaikka mitä ihanuuksia ja ovat vielä kaupankin, käykääpäs katsomassa :)

Netissä tuli muuten tehtyä muitakin ostoksia tai sanotaanko varauksia ja sitä varten tuli ostettu Nupulle tällaiset


jokos arvaatte minkälainen postaus on tulossa seuraavana ;) ?