keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Nupun huone kaipaa väriä

Näin lomatunnelmista arkeen... Nyt minulle iski maalausinnostus! Aiemmin taisinkin kirjoitella että aion hieman sisustaa Nupun huonetta maalaamalla, sisustamalla tekstiilein ja tietenkin huonekaluin.

Olemme asuneet nykyisessä asunnossamme noin kolme vuotta ja teimme remonttia ostaessamme asunnon ja tuolloin laitoimme Nupun nykyiseen huoneeseen tapetin yhdelle seinälle ja muut maalasimme valkoisella. Nyt minusta on kuitenkin tuntunut huone hirmuisen tylsälle ja ajattelin että joku väri varmasti piristäisi huonetta.  Tapetti saa kuitenkin jäädä, sillä tykkään siitä kovasti. Nyt siis täällä pähkäillään että minkä värin käynkään ostamassa.

Huone näyttää siis tällä hetkellä tältä:


Tapetti on lokerikkohyllyn takana olevalla seinustalla ja siinä on tällainen kuviointi:


Meillä muissa huoneissa on värinä sellaista hieman liilahtavanharmaata maalipintaa, josta olen kovasti tykännyt, joten en hirmuisen värikästä halua Nupunkaan huoneesta tehdä. Väriksi olen miettinyt joko violettiin tai vaaleanpunaiseen vivahtavaa.. mikään räikeähän ei tällaisen tapetin kanssa oikein sovikaan yhteen. Mutta mitäs väriä te laittaisitte tällaisen tapetin kanssa? tarkoitus olisi siis maalata nuo kaikki kolme seinää joilla ei tapettia ole.





1 kommentti:

  1. Se harmaaseen taittava vaaleanpunainen vois olla oma valintani :) Kerro sitten mihin päädyit :)

    Tiia
    enkelipolya@gmail.com
    http://Pikkujaska.vuodatus.net

    VastaaPoista