perjantai 20. huhtikuuta 2012

The lista - Matkalle mukaan!

Enää yhdeksän päivää reissuun! Ihanaa aurinko täältä tullaan! Aiemmin olen kaivanut matkalaukun esille vasta pari päivää ennen reissua, mutta nyt onkin harkittava hieman tarkemmin mitä kaikkea Nuppuselle tarvitsee ottaa mukaan, siispä laadimme siskoni kanssa listan vauvalle mukaan otettavista tavaroista. Toivon että myös te lukijat osallistuisitte listan tekoon ja lisäisitte kommenttikenttään, mikäli jotakin mieleen juolahtaa. Lisään teidän lisäämät jutut listaan ja näinpä toivottavasti tästä on mahdollisesti jatkossa hyötyä muille vauvan kanssa matkaaville :) Voin jo näin etukäteen sanoa että tämä meidän lista on pitkä ja siinä voi olla joidenkin mielestä paljon turhaakin, mutta annetaan listan olla pitkä niin kukin tahollaan miettii onko itselle tarpeellinen.... Lajittelimme erikseen myös käsimatkatavarat ja matka-apteekin.

Matkalle mukaan
- Rattaat + hyttysverkko, sadesuoja, aurinkovarjo
- Turvakaukalo
- Jeesusteippiä (sen pussin sitomiseen jonka rattaille saa lentokentältä ) Tarvitseeko??
- Viltti
- Kantoreppu (minun tapauksessani manduca)
- uv-suojahattu + puku
- Leluja
- Aurinkolasit
- Rintapumppu
- Tuttipullo, nokkamuki, lautanen, lusikat
- Tutti + tuttiketju
- Rintakumit
- Liivinsuojat
- Vaipat
- Harsoja
- Pikkupyyhe + vaipanvaihtoalunen (tai mahdollisesti kertakäyttöaluset)
- Huppupyyhe?
- Uimapuku
- Vaatteita: yöpuvut, bodyt: lyhyt ja pitkähihaiset, helleasut, mekot, sukkahousut/housut, sukat, hatut, takki, huppari, lapaset illaksi?? (Minkähän verran näitä vaatteita kannattaisi ottaa mukaan? Onko kenellä jotakin järkevää ajatusta. Meidän loma-asunnossamme on pyykkikone, joten mahdollisuus pyykinpesuun on, mutta eihän sitä joka päivä toivoisi joutuvan pyykkäämään... )
- Hoitolaukku
- kynsisakset
- Harja
- Vanupuikkoja
- kosteuspyyhkeitä
- Puurot + kasvis/hedelmäsoseet + korvikkeet
- Hammasharja
- Ruokalappu
- Tutin puhdistuspyyhkeitä
- Pieniä muovipusseja vaipparoskia varten
- Matkasänky
- Uimavaippa

  Käsimatkatavaroihin
- Hoitolaukku
- Alunen +pyyhe
- kosteuspyyhkeitä
- vaippoja
- muutama varavaatekerta
- rintakumi
- rintapumppu
- harsoja
- viltti
- leluja
- joku ohut hattu (lentokoneen ilmastoinnin takia vauvalla kuulemma hyvä olla)
- leluja
- lääkkeet

  Matka-apteekki
- Aurinkorasva ( ei suositella alle 2-vuotiaalle, mutta apteekissa sanoivat että parempi on käyttää kuin antaa palaa, mutta pääasiassa suojaus vaatteilla)
- Panadol suppo/nestemäinen
- D-vitamiini
- maitohappobakteeri tipat
- Keittosuolatipat ( kertakäyttöpipetit käy sekä nenään että silmiin)
- Floridral ripulijuoma ( huom vain lääkärin ohjeiden mukaan alle 8kg painaville ja alle 6kk ikäisille lapsille)
- Sinkkivoide
- Bebanthen tai muu rasvaisempi voide
- Perusvoidetta
- Talkkia
- Niistäjä
- Käsidesi

11 kommenttia:

  1. Käsidesi!!! Sellainen taskukoko koneeseen ja vaikka isompi laukkuun josta voi lisätä pieneen, tai sit vaan tarpeeksi pieniä. Lentokonekin on jo ihan kamalan likainen paikka (wc erityisesti...) ja kohdemaassa varmaan erilainen bakteerikanta ylipäänsä, niin omia käsiä kannattaa varsinkin putsailla kun vauva kuitenkin niihin eniten kosketuksissa. Ja sit tuteille saa sellaisia puhdistuspyyhkeitä, ne on käteviä ja voi käyttää leluille yms jos lentää epäilyttävään paikkaan ja tarttis käyttää heti kuitenkin uusiksi.

    Ja ehkä pieniä muovipusseja vaipparoskia yms varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten toi käsidesi olikin unohtunu! onneks muistutit!! :) Mistä tommosia tutin puhdistuspyyhkeitä saa? en oo kuullukka semmosista...

      Poista
    2. Ups, en muuten olekaan varma saako niitä Suomesta, olen älynnyt niitä vasta täällä Yhdsyvalloissa hyllyiltä kuikuilla. Täällä niitä saa varsinkin sellaisista vauvatarvikeliikkeistä, mutta myös isommista sekatavarakaupoista tuttipullojen sun muiden vauvahärpäkkeiden luota. Innolla odotan kuulumisia teidän loman sujumisesta, eli oikein hyvä matkaa!

      Poista
    3. Kiitos :) Tietokone on matkaan mukaan lähdössä, joten mahdollisesti postaus tulossa myös paikan päältä, mutta joka tapauksessa ainakin matkan jälkeen :D

      Poista
  2. Mulla ei tule lisäyksiä äkkiseltään mieleen, mutta itse olen huomannut harsot yksinkertaisimmiksi reissupyyhkeiksi -ovat kevyitä ja vievät tosivähän tilaa laukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta :) Mie alkuun käytin pelkästään harsoja pyllypyyhkeinä, mut nyt on koko homma unohtunut ku oon kotona käyttäny paljon ihan tavan pyyhkeitä..

      Poista
  3. Pitääpä itsekin tehdä listaa, kun toukokuun lopussa lähdemme reissuun. Kaukaloa en kyllä ajatellut kantaa mukaan, vaan otamme matkarattaat ja manducan. Jos vuokraamme auton, sen mukana saa varmasti kaukalonkin. Minkä ikäinen vauva teillä onkaan? Meidän on matka-ajankohtana 7kk. Lento hieman jännittää ja se, miten vauva nukkuu hotellissa, jossa ei välttämättä ole edes pinnasänkyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on 6kk:n ikäinen vauva. Meillä on vuokrattuna loma-asunto Espanjasta ja meillä ei ole bussikyyditystä lentokentältä lomapaikkaan vaan tilasimme erään kuljetuspalvelun kautta kyydin majapaikkaamme, kyselin heiltä onko heillä turvakaukaloita ja heiltä tuli vastauksena että on vain turvaistuimia eikä näin pienille turvakaukaloa, joten joudumme oman ottamaan mukaan.. minua kanssa jännittää hieman tuo lento, mutta toivottavasti tulee menemään hyvin :) meidän majapaikassamme onneksi vauvansänky löytyy..

      Poista
    2. Tuosta kaukalosta: kannattaa selvittää asia hyvin jos aikoo paikan päältä vuokrata. Meillä kävi nimittäin tosi kurjasti kun olimme reissussa 5vkon ikäisen tyttäremme kanssa. Olimme varanneet auton jo netissä (Avis) ja siihen infant car seatin eli meidän mielestämme todellakin ihan pikkuisillekin sopivan kaukalon. Ja maksoi muistaakseni jotain 80 dollaria ekstraa. No, kun illalla lentokoneesta vuokraamoon marssittiin, olivat ne tarjoamassa isojen lasten turvaistuinta. Sen olisi saanut kyllä vähän makaavampaan asentoonkin, mutta siinä ei ollut mitään pehmusteita ja se oli niin iso, että meidän pikkuinen olisi kyllä saanut siinä niskansa nurin ihan pikku töyssystäkin. Mitään muuta ei heillä ollut tarjota. Sen ekan reissun ajettiin sitten vauva sylissä peläten, ja ostettiin uusi turvakaukalo (!) joka oli vain vähän tuota vuokrahintaa kalliimpi. Lähtiessä lahjoitettiin kaukalo Avikselle, että kukaan toinen ei samanlaiseen tilanteeseen joutuisi. Näin Jenkeissä, toivottavasti teidän lomakohteissa toimii hommat niinkuin pitääkin!

      Poista
    3. Aika ankeaa touhua Avikselta, joka kuitenkin on ihan isokokoinen ja kansainvälinen autonvuokrausketju.

      Meille vinkattiin, kun varattiin lomamatka elokuulle (Tyyppi silloin 9 kk:tta), että oma matkasänky kannattaa ottaa mukaan ettei käy niin, ettei vauva osaakaan nukkua sitten vieraassa paikassa vieraassa sängyssä ja koska eivät osanneet varmistaa sitä, että hotellissa on pinnasänkyjä.

      Poista
  4. Hauskaa, löysin nuppu-blogin. Itse kirjoitan blogia jo toisen nupun odotuksesta. Meidän ensimmäinen nuppu on jo miltein taapero! :)

    Tervetuloa kurkkimaan ajatuksia toisen lapsen odotuksesta Nuppusia-blogiini!

    -Nuppu 7+3

    nuppusia.blogspot.com

    VastaaPoista