tiistai 17. huhtikuuta 2012

Matkailua kotimaassa

Tulipas käytyä pienellä viikonloppu reissulla näin kotimaassakin. Hieman harjoittelua siis etelän lomaa ajatellen niin automatkoissa kuin hotellissa olossakin. Kävimme siis viikonloppumatkalla Turussa jonne ajomatkaa on meiltäpäin noin 7 tunnin verran pysähdysten kanssa, ensimmäinen pidempi automatka, joten jännitin hieman jo etukäteen mitenkä matka tulee sujumaan.

Ajoitimme matkalle lähdön aamu kahdeksaan, ensin aamupesut ja aamumpuuro Nuppuselle vatsan täytteeksi ja sitten oltiinkin valmiina lähtemään. Maitoa ei Nuppu suostunut ollenkaan ottamaan lähtiessä. Alkumatka sujui erittäin hyvin. Olin varannut autoon PALJON leluja: kirjoja, helistimiä jne. Näiden voimalla pystyttiinkin ensimmäiset pari tuntia erittäin hyväntuulisena. Rintapumpulla olin alkumatkasta pumpannut maitoa, joten kun nälkä yllätti niin pystyin ensihätään antamaan pullosta maitoa. 2,5 tunnin ajon jälkeen pysähdyimme ensimmäisen kerran vaipanvaihtoon ja itsekin syömään. Pysähdyksen jälkeen neiti nukahti muutamassa hetkessä autoon ja nukkuikin hyvin reilu pari tuntia ja niinpä loppumatkan taas jaksoi lelujen, maidon voimalla ja vielä yhden pysähdyksen voimalla :) Kivasti noilla ABC huoltamoilla oli noita mikroja lasten leikkipaikkojen vieressä että sai lämmittää vauvan ruoan ja muutenkin ihan hyvät ja siistit lastenhoitohuoneet.

Turussa majoituimme Scandic Plaza hotelliin, joka oli mukavasti Turun keskustassa vastapäätä Hansa ostoskeskusta. Minä pääsinkin mukavasti shoppailemaan kaupoissa ja välissä pääsi kivasti sitten hotellille syöttämään ja vaihtamaan vaippaa kun tarve vaati. Ihania kauppoja löytyi ja ostoksiakin tuli kiitettävästi tehtyä. Scandic hotellissa meidät otettiin tosi mukavasti vastaan vauvaperheenä, saimme huoneen joka oli sisäpihalle eikä huoneeseen kuulunut ääniä muista huoneista eikä pihalta. Huone oli isokokoinen ja Nupun ruoat saimme käydä lämmittämässä aamiaishuoneessa olevassa mikrossa ja puuroa varten kuumaa vettäkin saimme respasta (huoneissa ei ollut vedenkeitintä). Oli siis kaikin puolin hyvää palvelua ja voisimme majoittua kyseisessä hotellissa myös toisenkin kerran mikäli Turkuun matkustaisimme.

Lastentarvikekirppiksillä MollaMaijassa ja Pikkusiilissä kävin myös ja kyllä kannatti! Mikäli Turussa päin käytte niin suosittelen suuresti käymään ja katsastamaan nämä kirpputorit! Mielestäni kirpputorit olivat siistit ja niistä sain todella paljon ostettua hyväkuntoista vaatetta Nuppuselle :)





Uusia brio race rattaita tuli testattua kaupoilla ja kylläpä ne edelleen käteviksi osoittautuivat :) Hyvin mahtui kaupoissa hyllyjen ja vaaterekkien välissä kulkemaan ja olivat niin ihanan kevyet työntää! ja yllättävän hyvin kyytiin mahtui ostoksiakin alakoriin sekä verkkopussiin jonka rattaisiin ostimme. Manduca myös oli mukana ja kun rattaiden kyyti alkoi neitiä kiukuttamaan niin hyvinpä kelpasi kyyti manducassa, johon meidän neitokainen myös sattui nukahtamaan shoppailureissulla.

Espanjan reissua varten etsin erityisesti uv suojahattua Nupulle ja sen löysinkin JesperJunior liikkeestä.

5 kommenttia:

  1. taisin hypistellä tota ruskeeta takkia just perjantaina, jos se on pikkusiilistä :) ja harmitti et olin jo ostanu meille kevättakin ni en viittiny sit toista ostaa. mollamaijasta en tykkää ite, kävin sielläkin perjantaina ja siellä on jotenkin tosi huonosti pieniä kokoja ja ylihintaisia ja huonokuntoisia vaatteita :( mut tosi kivoja oot löytänyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuripa sieltä tuon ostin :) Mie löysin nimenomaan Mollamaijasta suurimman osan, ku miulla ei ollu niin paljon aikaa käyttää tuolla Pikkusiilissä ku sain sinne kyydin vasta vähän ennen ku se meni kiinni...:( Harmi, sielläki oli paljon kaikkee!

      Poista
    2. Joo ja tosiaan huomasin ihan saman et siellä mollamaijassa oli paljon ylihinnoiteltuja tuotteita!! mut miulla sattu tuuri ku just oli pari pöytää täytetty sopivankokosilla vaatteilla ja ne melkein tyhjensin kokonaan..

      Poista
  2. Mukavalta kuulosti teidän loma ja todellakin teit hienoja kirpparilöytöjä. Oliko niissä hinnatkin sopivasti kohdallaan, eli saitko aika edullisesti kirpparihinnoilla ostettua nuo vaatteet?
    Mekin olemme jo 3 kertaa tehneet pidempiä automatkoja nyt 5kk ikäisen pojan kanssa. Hän oli 1kk ikäinen kun ensimmäisen kerran teimme pidemmän automatkan. Kerran matkustimme kaukobussillakin 4h ja matka sujui kyllä hyvin. Poika on tottunut matkustamaan autolla ja olemme ajoittaneet matkat niin että hän nukkuisi autossa. Tietenkään se ei aina onnistu ja matkat muuttuvat iän myötä "vaativammiksi" kun lapsi kaipaa enemmän viihdykettä. ABC:t on todellakin käteviä pysähdyspaikkoja. Niissä on varmasti lastenhoitohuoneet yms mitä joka huoltoasemalla ei välttämättä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan kohdillaan noissa vaikkakin monissa pöydissä oli sit kalliita juttuja jotka jäi sit ostamatta. Nuo vaatteet oli 0,50€-3€ mitä taisin ostella.. ja sit tuo takki 7€ oli kallein mitä sieltä lähti mukaan..

      Tosiaan alkaa vaativammaks muuttumaan nuo matkat, kaiholla muistelen aikaa kun neiti vaan nukku kaikki matkat mihin mentiin (tosin matkat mitä ollaan tehty on ollu vaan tunnin matkoja suuntaansa).. :) Mut nyt tosiaan viihdykettä tarvii! meillä vielä on noi bussimatkat kokematta, mutta varmaan Espanjassa tullaan niitäkin kokeilemaan, tosin vaan pieniä pyrähdyksiä :)

      Poista