lauantai 15. lokakuuta 2011

39+4

Täällä ollaan edelleen kokonaisena, vointi hyvänä ja virkeänä. Välillä hieman liiankin virkeänä, sillä öisin usein herään pariksi tunniksi valvomaan, sillä ei vaan nukuta. Vauva potkii myös paljon ja olenkin oikein nauttimalla nauttinut näistä viimeisistä potkuista. Haikea olo kun ajattelen että kohta niitä ei enää tunnekaan.

Aiemmin ajattelin että tulisin hirmuisesti pelkäämään edessä olevaa synnytystä ja panikoisin kun laskettu aika lähestyisi. Olenkin ihan ihmetellut rauhallista ja tyyntä olotilaa. Sisarukseni ja vanhempani soittelevat päivittäin ja kyselevät vointia, tämän tukiverkon koenkin korvaamattomaksi ja on ihana kyllä huomata että lähellä on niin paljon ihmisiä jotka välittävät ja odottavat yhtä paljon vauvan syntymää kuin mitä itse, mutta ehkä he jännittävät jopa enemmän tulevaa, kuin mitä itse jännittää.

Perheen kyselyt voinnista ei ärsytä, mutta tuttujen kyselyt enemmän. Onneksi näitä puheluita tulee enemmän miehelleni, minulle enemmän lähetetään tekstiviestejä. Viimeisimmässä viestissä kysyttiin: "joko olet synnyttämässä?". Daa?? siis kuka kysyy tuommoista? varmaan sieltä synnytyssalista tulee laitettua sitä viestiä jos siellä sillä hetkellä oltaisiin. Tuntuu myös siltä että tutut yrittävät luoda paniikkia tulevaan synnytykseen, sillä kertoilevat kokemuksiaan ja kertovat kuinka kamalaa synnytys onkaan ja kertovat kaikki tietävänä, että synnytys tulee alkamaan sillä ja sillä tavalla. Mistäpä sitä voisi tietää miten se tulee menemään ja milloin ja millä tavalla alkamaan? Noh, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos :)

Jenniltä, vaaleanpunaista blogista sain haasteen "8 satunnaista asiaa" ja omalta osaltani siihen vastaan: Kiitokset siis Jennille tunnustuksesta!!:)

1. Katson jännittävät elokuvat aina tyynyn takaa
2. Olen eksynyt partioleirillä Sveitsissä metsään yöllä, minua etsittiin useamman tunnin ajan (oli kyllä ihan hirveä kokemus!)
3. Minulla on luonnonkihara tukka
4. Inhoan sipulia kaikissa muodoissa!! hillosipuli, ruohosipuli, sipuli, punasipuli jne yök!!!!
5. Tykkään ostaa lahjoja muille, lahjojen paketointi on ihanaa!
6. Talvi on lempivuodenaikani, lumi, lyhdyt, kynttilät, joulu! Ihanaa!
7. Kouluaikoina olin todella ujo, en uskaltanut edes viitata luokassa. Nykyisin kukaan ei usko tätä, sillä puhetta tulee ja paljon!
8. En tykkää mausteisista ruoista

Kuten Jennikin omassa postauksessaan kertoi, näitä oli todella todella vaikea keksiä, sillä vasta tuli vastattua samantapaiseen haasteeseen, jossa piti kertoa 25 satunnaista asiaa itsestään. Tuntuu että todella moni on jo tällaiseen haasteeseen vastannut, joten en taida tätä haastetta nyt enää eteenpäin laittaa, mutta jos joku teistä lukijoista haluaa haasteeseen vastata niin siitäpä vastailemaan :)

Täällä taidetaan jatkaa nyt lauantain viettoa ja jatkaa neulomista. Parissa päivässä on syntynyt jo kaksi pipoa, lapaset ja nyt olen tekemässä itselleni tuubikauluria :) Puikot kilisee ja sormet pökkelöinä neulomisesta :) Ah, miten ihanaa puuhaa! Ihanaa viikonloppua teille kaikille! <3

2 kommenttia:

  1. Tuohon synnytyksen odottamiseen liittyen, itsekin olen ihmetellyt rauhallista olotilaani. Sitä on jotenkin luottavainen että kyllä ne kaikki menee omalla painollaan ja sujuu, jos on sujuakseen. Ja tavallaan myös positiivisesti odottaa synnytystä. Ensisynnyttäjänä se onkin mukavaa kun tavallaan ei edes voi tietää, mitä odottaa, ennenkuin sen on itse kokenut. Äitikin sanoi että parempi vaan mennä ja ottaa kaikki avoimin mielin vastaan, kipua tulee jokatapauksessa, mutta kyllä se sitten jossakin vaiheessa helpottaa.

    Meillä se taitaa olla mies, joka enemmän jännittää etenkin sitä, miten minut saadaan sairaalaan, jos hän on vaikka töissä juuri silloin kun pitäisi lähteä (hän kun työkseen ajaa rekkaa, niin saattaa olla jopa 200km:n päässä kotoa) :D
    Tsemppiä synnytyksen odotteluun! :)
    - Saara

    VastaaPoista
  2. Saara: Oho! no miullahan ei oo sit mitään hätää, ku mie oon jo panikoinu jos en saa miestä kiinni jos se on ajamassa crossia tai muissa harrastuksissa ja ne on kuitenki yleensä tässä 15km säteellä. Tsempit myös sinne, toivottavasti mies kerkeää hyvin mukaan synnytykseen :)

    VastaaPoista