tiistai 18. lokakuuta 2011

40+0

Tänään se on: laskettu aika!! :D Mutta tuo laskuri edelleen laskee, että päiviä olisi jäljellä vielä 2päivää! Saas nähdä mitenkä maaginen laskuri onkaan kyseessä ;)

Eilen käytiin äitipolilla kontrollissa ja siellä kaikki oli kunnossa. Meille sattui aivan mielettömän mukava lääkäri, joka ultrasi todella pitkään ja selitti kaikkia asioita tosi mukavasti. Vauvalle saatiin painoarviota 3890g ja lääkäri sanoi että ei tästä yli 4,5kiloista voi enää kasvaa. Istukka toimii hyvin edelleen ja lapsivettä hyvin myös. Paikat oli auki 2cm ja kaula hävinnyt kokonaan. Nyt siis vain odotellaan :) Käyrällä makasin reilun puoli tuntia, vauva liikkui hyvin ja sykkeissä kätilön mukaan hyvää vaihtelua, mutta yhtään supistusta ei käyrälle piirtynyt. Verenpaineita myös seurattiin n. 10min ja ne olivat ihan ok 140/90 suunnilleen, mutta minulla takana vain parin tunnin yöunet, joten se selittänee asian. Kotimatka menikin nukkuessa, sillä olin superväsynyt! Ihana vauva että ajatteli äitiä eilen, eikä vielä silloin päättänyt syntyä!

Eilen tuli käytyä taas kangaskaupassa hakemassa lisää tekemistä, joten uutta puuhailtavaa riittää. Tarkoituksena olisi myös hieman leipoa, sillä sain ohjeen pätkiskakkuun, jota kovasti kehuttiin naamakirjan puolella.

Mukavaa päivää teille kaikille :)

9 kommenttia:

  1. Onnittelut lasketun ajan saavuttamisesta! :D Ei mee kyllä enää montaa päivää niin vauva on ulkona. Mulla oli yliaikaiskontrollissa kohdunsuu kaks senttiä auki ja kanavaa sentti, puoltoista jäljellä ja synnytys käynnisty samantien kun vähän avitettiin. Olis varmaan itsekseenkin lähtenyt parin päivän sisään syntymään. :) Joten tsemppiä vauvanhakuun! Seuraava postaus on ihan varmasti ilmotus vauvan syntymisestä! :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on tänään Rv 40+5 ja yliaikakontrolli on vasta viikon päästä! :( Olisi kiva, jos ne neuvolassakin vähän tarkastelisi paikkoja, että onko mitään tapahtunut kohdunsuulla mutta täällä kaikki tutkimukset tehdään äitipolilla, jonne pitää olla lähete. :/

    Mutta niin nää päivät vähenee, vaikkei tekisikään mitään. :D

    VastaaPoista
  3. Onpa hyvä tilanne kohdunsuulla! Toivottavasti etenee hyvin käynnistyttyään :)

    VastaaPoista
  4. Tsempit myös Evelynille! Mullakaan ei neuvolassa koskaan katottu paikkoja ku lääkärikäyntien yhteydessä. Mulla yliaikaiskontrolli oli rv 41+6 ja sillon käynnistettiin samantien, vaikka neuvolassa pelottelivat että harvemmin heti käynnistetään.

    VastaaPoista
  5. Huiiii, miten jännää! :) toivottavasti pakettiin mahtuisi siulle yhdet kunnon yöunet ennen H-hetkeä. Peukut ja isovarpaat pystyyn uutisia odotellessa!

    VastaaPoista
  6. Jännittävää! Toivottavasti tutkiessaan pyöräyttivät sillä tavoin, että synnytys lähtisi pikkuhiljaa käynnistymään.

    Muistakaa myös nauttia viimeisistä kahdenkeskeisistä hetkistä!

    VastaaPoista
  7. Kohdunsuun tilanne kyllä kuulostaa varsin lupaavalta :) Jännittäviä hetkiä eletään teillä! Tsemppiä kovasti synnytykseen, mikäli olet ennen seuraavaa postausta niihin puuhiin lähdössä ;)

    VastaaPoista
  8. huomenna aamusta on hyvä aika syntyä ;)

    tsemppiä synnytykseen, tapahtuipa se tänään, huomenna tai vasta parin viikon päästä!

    VastaaPoista
  9. Ajattelin jo, että olet lähtenyt synnärille ja piti tulla tarkastamaan milloin se sinun LA olikaan, koska tiesin, että silloin tulee postaus jos vauva ei ole maailmassa ;) Minä kävin sunnnuntaina "tutustumassa" synnärille ja makaamassa käyrillä hetken. Kuvittelin, että lapsivettä olisi alkanut tihkua, mutta eipä kuitenkaan. Vauva voi onneksi hyvin ja muutamia supistuksiakin siellä tuli. Minusta tuntuu, että meillä on tyyntä myrskyn edellä, koska oloni on ollut nyt monta päivää todella helppo ja jos voi sanoa, niin kevyt ja olen nukkunut monta yötä hyvin :) Pari päivää on jomottanut alavatsaa ja selkää supistellessa mitä ei ole ennen ollut, jospa tästä kohta jakaannuttaisiin :) Huomenna on neuvola ja torstaina laskettu aika, miehen mielestä vauva tulee ennen sitä ;)

    VastaaPoista