tiistai 26. heinäkuuta 2011

Ihmetystä ja väsymystä

Hassua miten tämä raskaus saa mielen ja koko kropan ihan sekaisin, on se vaan ihan mieletöntä :) 9 kuukauden aikana masussa kehittyy ihan oikea ihminen ja se saa äidin ihan höperyyden partaalle. On pelkoja, pahoinvointia, maha kasvaa, kroppa muuttuu, väsyttää, on niin onnellinen, mieli muuttuu, itkettää, unohtelee ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä! Vaikka niin sitä monen tutun ja ystävän kohdalla on raskautta seurannut niin on se vaan niin erilaista kun sen kokee itse. Ei tätä osaa etukäteen kuvitella!

Tänään alkoi 29. raskausviikko. Vau kirjan oppaassa lukee että murusella olisi nyt 90% mahdollisuus selvitä, mikäli sattuisi syntymään nyt. Hurjaa! Mutta pysypäs pieni silti vielä reilu pari kuukautta äitin masussa!

Murusella on selkeästi jo jonkinlaista unirytmiä. Se on ollut erityisesti aktiivisempi iltaisin ja erityisesti kun minä olen käymässä nukkumaan. Eilinen ensimmäinen työpäivä loman jälkeen varmaan väsytti murusenkin, sillä illalla havahduin että meidän murunen on liikkunut viimeksi aamulla kun olin lähdössä töihin. Eipähän se uni tullut sitten millään illalla, sillä kuin huomaamatta sitä on tottunut siihen että vauvalle toivottaa vielä hyvät yöt ja tämän potkutellessa on hyvä käydä nukkumaan kun tietää että masussa on kaikki kunnossa. Pötkötin sängyssä, vaihdoin asentoa ja tönin hieman mahaa että pieni alkaisi liikkumaan. Pitkään meni ennen kuin sain pari töytäisyä ja sitten sainkin käydä rauhallisin mielin nukkumaan. Tänään töissä taas sain vilkkaita potkusarjoja pitkin päivää..

Helle ja työt ovat näinä parina päivinä saaneet minut ihan reporangaksi. Näköjään pitää taas totutella työrytmiin, sillä olen ollut todella uupunut näiden parin työpäivän jälkeen. heti kotiin tultua onkin pitänyt ottaa parin tunnin päiväunet. Yöllä nukuttaa, mutta katkonaistahan se uni on, viime yönä heräsin varmaan neljään kertaan, tuli juotua ja käytyä vessassa, meillä on niin kuuma että yöllä tulee jano ja sitten vielä kaikenlaiset unet, ihan hassuja unia! Kävin sitten viime yönä ostamassa alkosta mansikoita... Tämä päivä töissä menikin pienoisessa horroksessa ja tuntui että unohtelin koko ajan asioita. Toivotaan että ensi viikolla käynnistymisvaihe on jo ohi ja jos hieman virkeämpänä jaksaisi töiden jälkeenkin tehdä jotakin.

Masukuvaakin pitäisi päivitellä, ehkäpä huomenna ;)

4 kommenttia:

  1. Parempi ne mansikat on alkoholittomassa muodossa nauttia :D
    Voimia arkeesi! Muista levätä kotona tarpeeksi, jos työ väsyttää, ja yötkin menevät miten menevät.
    Minä olen huomannut, että vauva "liikkuu enemmän" nyt kun olen äiityslomalla, ts. taitaa huomata liikkeet paremmin, kun ei tarvitse keskittyä 8 h päivässä työasioihin.

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen ollut kauhean väsynyt töiden jälkeen, ilmeisesti tästä alkaa se loppuraskauden uupumus ja keskiraskauden hehkeys ja virkeys on tipotiessään! :D Mehän mennään lähes samoilla viikoilla, mulla alkaa huomenna 30. viikko (eli nyt on 28+6).

    Äitiysloma alkaa varmaan syyskuun puolessa välissä, siitä ei ole Kelalta tullut vielä päätöksiä, kun pitää toimittaa ne tulotiedot ensin sinne jotta he voivat käsitellä hakemuksen. Olen kesätyöntekijänä hoitoalalla a kaksi viikkoa olisi vielä töitä jäljellä.. Sitten pääsee vähän lomailemaan. :)

    Meidän masukilla on myös välillä hiljaisempia päiviä, jolloin pitää ihan töniä masua että ollaanko siellä enää elossa. :D Taitaa olla laiska välillä. Toisinaan ei taas saa hetken rauhaa kun muksitaan vähän väliä. Potkut ovat alkaneet tuntua uhkaavan lähellä kylkiluita.. :O :D

    VastaaPoista
  3. Edellisiin postauksiin viitaten, mullakin on ollut niitä selkäkipuja mutta tänään pääsin onneksi hierojalla käymään: ihanaa!

    Ja anopista vielä, minulla on ihana anoppi mutta on hänkin välillä ihmetellyt isosti ääneen jotain asiaa jos meillä tullaan tekemään joku asia toisin kuin hän on tottunut, mutta silloin olen vain ystävällisesti ja napakasti sanonut, että mikäs siinä mutta tämä tulee olemaan tapa meidän perheessä ja piste.

    Suosittelisin sullekin sanomaan suoraan mutta ystävällisesti jos anoppi tunkee teidän reviirille, sillä jotkut ihmiset ovat sellaisia että luulevat kaiken olevan ok jos toisin ei sanota :) Eli varmaan teidän anoppi luulee oikeasti auttavansa teitä noilla kommenteilla!

    Jaksamisia töihin :)

    VastaaPoista
  4. Tuittu: niin voi olla parempi :) En kyllä edes tajua, että mistä uneeni alko oikein tupsahti. Minä en siellä nimittäin oikeastaan ikinä asioi ja muutenkaan en alkoholia käytä juuri ollenkaan!
    Kiitos tsempityksestä :)

    Evelyn: Saadaanki jännittää et kumpi meistä sit ekana jakaantuu :) Mie muistelinki et siulla tuo loma alko jotenki paljon aikasemmin, mut se oliki ihan vapaavapaa, eikä vielä äitiysloma. Meidän vauva ei kyllä potki lähellekään kylkiluita, eli varmaan perätilassa on.. Kumpa vaan ei siihen asentoon jumahtaisi!

    Verona: Olitko istualtaan kun hieroja hieroi? minä sillon keväällä yritin Lapissa ollessa varata aikaa selkähierontaa, mutta sanoivat etteivät raskaana oleville anna kuin niska-hartiaseudun hierontaa...
    Kiitos vinkistä anopin suhteen :) Pitääpä kokeilla tuota keinoa!

    VastaaPoista