keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

lomapäivien ompeluksia ja rokin odottelua

Kylläpä sitä kerkeääkin tekemään vaikka mitä, kun niin asennoituu. Ompelukone on saanut tehdä töitä parina päivänä, vaikkakin melko pienissä ompeluksissa. Sitteri on melkein valmis, Tiinalle lähti arvontavoitto eilen postissa ja pieniä piristyksiä vauvalle tehtynä :) Tämän loman aikana aion tehdä mahdollisimman paljon erilaisia käsitöitä ja muutenkin käyttää ajan mieluisaan tekemiseen! Vielä 3,5viikkoa lomaa, joten siinä ajassahan kerkeänkin tekemään aika paljon kaikenlaista.

Tässä jo hieman kuvaa sitteristä, enää siis puuttuvat turvavyöt. Yritin myös laittaa äsken kuvaa perhosista, jotka ompelin pinnasängyn verhoon kiinni laitettavaksi, mutta kyllä kiroan tuon mokkulan, kun se ei ole tahtonut moneen päivään tojeksia kunnolla!!!



Ellokselta tuli eilen muuten tällainen paketti.. Apua, minähän taidan kohta hukkua näihin vaatteisiin tai toisin sanoen vauva hukkuu! Mutta mitään en kyllä voi laittaa pois, ovat niin ihania! <3 Nuo tutit etenkin!! Mieheni tosin sanoi, että niissähän pitäisi olla moottorikelkan tai crossipyörän kuva, niitä kun itse harrastaa ja tuli sitten siihen tulokseen, että sellainen tutti on jostakin etsittävä :)


Ilosaarirockikin on jo parin viikon päästä, sitä onkin odoteltu jo koko kevään ajan. Eräs ystäväni asuu Joensuussa, jonka luona meillä on ollut jo useamman vuoden ajan rokkimajoitus. Mahtava porukka joka vuosi ja rokki menee kuin hujahtaen hyvässä seurassa. Tämän masun kanssa lähteminen on tosin nyt ruvennut hieman mietityttämään. Meillä on aina ollut kyyditys järjestettynä rokkialueelle, joten koko päivä menee siellä ja kyyti tulee hakemaan yleensä vasta n. klo 1.00 aikaan yöllä. Viime aikoina olen ollut entistä väsyneempi, joten nyt mietityttääkin että mitenkä minä jaksan koko päivän olla rokkialueella? Järjestysmiehet kun eivät anna rokkialueella ottaa pieniä tirsojakaan, kun tulevat jo heti nykimään. Olisikohan tämmöinen tuleva mamma poikkeustapaus ja saisi pienet päiväunet ottaa?? Sitten ne rokkiruoat mietityttää.. minun ihana pahaoloni on tullut takaisin, ei onneksi niin pahana, mutta nyt taas saa oksentaa päivittäin kerran ja paljon kerralla! Mitenkähän rokissa käy? Tosin, kyllähän siellä niitä oksentelevia riittää, joten varmaan menen siinä sivussa ja minä sentään osaan oksentaa pussiin, toiset kun ei välttämättä sitä tajua ;) Tänä vuonna aion kyllä ottaa jotkut picnic eväät mukaan: suolakeksejä, viinirypäleitä, ananasta, vichyä, karkkia ja sipsiä.. mitäs muuta ehdottaisitte? Ja oletteko itse osallistunut festareille raskaana ollessa tai aiotteko osallistua?

7 kommenttia:

  1. Sitteristä tuli hieno! :) Ja vielä epäilit, että tuleeko siitä mittään...Höpö höpö! :D

    Mie heittelin tässä pari päivää sitten vanhoja kortteja ja lippusia lappusia roskiin ja löysin samalla Ilosaaren lipun vm.-97! Ensimmäinen ja viimeinen (?) rokki...
    Laita lappu kaulaan jossa lukee "odotan tulevaa veronmaksajaa, älä häiritse jotta lapsesta tulee ahkera sellainen! Nyt on levon aika!" Ja sitten vaan vetelet sikeitä nurtsilla. :) Ei vaan, luulishan noilla nyt järkeä olevan, että antavat siun levähtää tulematta herätetyksi. Jaksat sitten iltaan asti rokkailla. :)

    VastaaPoista
  2. Itse olen menossa Ruisrockiin ensi viikolla ja samoja juttuja olen tuumaillut itsekin :) Oksennan edelleen, huimaa ja väsyttää ja ties mitä. Miehelle just naureskelin, että tarvitsisin oman bajamajan, kun pissattaa kuitenkin koko ajan :D Saas nähdä kuinka sitä jaksaa mutta ajattelin, että saahan siellä istuskella ja loikoillakin oman vauhdin mukaan ja täytyy yrittää juoda ja syödä hyvin plus tietty oksennuspussit mukaan. Joten rokkailee sitä vauhtia kun jaksaa! Vauhti ei varmaan ole päätä huimaava kun mullakin masuakin jo on, mutta kivaa se varmasti silti on :) Joten ei muuta kuin hauskaa rokkia sulle!

    Ihanan sitterin olet muuten tehnyt! Ja huippua, että energiaa kuitenkin löytyy palanneesta pahoinvoinnista huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos suuresti ihanaisesta palkinnosta, sain sen tänään. Olitpas ahkera ja nopea. :)

    Kivoja juttuja olet löytänyt Ellokselta. Ite tilasin kanssa noita samoja tutteja (koska ne oli vaan söpöjä, mutta oikeesti niille ei ole edes vielä käyttöä.. :D) niin epähuomiossa luulin, että kuvassa olleet kaikki 4 erilaista tuttia tulee, mutta tulikin vaan kaksi, tuli just ne toiset (ampiainen ja etana).

    Ite oon ollu vaan kerran Ilosaarirockissa silleen, että ostin lipun, mutta muutamana muuna vuonna on tullut oltua ulkopuolella ja nähtyä kamuja siellä. Tänä vuonna jää väliin, kun olen töissä.. :)

    VastaaPoista
  4. Siis oletko itse päällystänyt tuon sitterin?? Aivan upea! Osaisinpa itsekin tehdä jotain vastaavaa :)

    Ja nuo vaatteet ovat aivan suloisia. Voit lohduttautua sillä, että kyllähän sille vauvelille pitää sitten kuitenkin vaihtaa vaatteita monta kertaa päivässä joten ei haittaa että niitä on paljon :D

    VastaaPoista
  5. Kiitokset kehuista sitterin suhteen :)

    Mape: No kyllä siinä muutamaan kertaan tuli mietittyä että mihin ryhdyin ku koko sitteri oli palasina :) Löysäkshän nuo kankaat vähän jäi, mutta ei kai haitanne..
    Joo pitää varmaan laittaa lappu kaulaan ja käydä nokosille :D

    Emma: Apua! Tuota pissimisjuttua en muuten ollut edes ajatellu! Mie varmaan oon koko ajan siellä vessajonossa.. Mukavaa rokkia siulle! Käyhän sit kertoilemassa miten jaksoit rokkailla, toivoittavasti siulla ei kovin paha olo rokissa oo et jaksat nauttia esiintyjistä! Energiaa miulla onneksi päiväsaikaa on ja tuo pahoinvointi sit tulee yleensä iltaisin ja väsymys mukana.

    Tiina: Kiva että posti saapui perille jo tänään :) Toivottavasti oli tosiaan mieluinen! Miekin luulin muuten et niissä tuteissa tulee ne neljä ja oli kyl sit tyhmää et niistä ei saanu valita et mitkä kuviot haluaa, tosin on nuo kyllä kanssa ihanat!

    Verona: Joo, tulihan tuo itse päällystettyä. Mape oli kans saman homman tehnyt aiemmin ja onnistunut hyvin, joten uskaltauduin itsekin tuohon projektiin.
    Taidankin tuudittautua tuohon kommenttiisi vaatteiden vaihdosta ja hyvillä mielin keräillä mieluisia vaatteita mikäli eteen sattuu :)

    VastaaPoista
  6. Eksyin sattumalta blogiisi nyt ensimmäistä kertaa, ja ajattelin kertoa omia festarifiiliksiäni - olin tänä vuonna Provinssirockissa 3 päivää (silloin olin 20. raskausviikolla) ja yllättävän hyvin se meni, vaikka masua jo jonkin verran on. Lähinnä se päivien pituus (pahimmillaan meni klo 03:een) kävi joka ilta voimille, eli liitoskivut voimistuivat aina illalla niin, että välillä piti mennä ihan kumaraan tai sitten vaan istua. Koko päivä kun menee kuitenkin seisten tai huonossa istuma-asennossa nurtsilla, niin kyllä sen sit huomaskin. Ne bajamajajonot, huoh.. Mua ei vielä tuolloin pissattanu niin useasti kuin vaikkapa nyt, mutta tulihan siellä jonotettua. Välillä jopa tarkoituksella vähensin vedenjuontia, ettei tarvis ravata vessassa, ei nyt ihan fiksua sekään. Mut kokonaisuutena vois sanoo, et hyvin meni, ja nyt olisinkin todennäköisesti tulossa myös Ilosaareen, silloin mulla on 24.rv.Nykyään vaan pitää juosta koko ajan vessassa (ja vatsa on kasvanut ton Provinssin jälkeen aika lailla!), että se vähän mietityttää. Samoin jos on helle, koska nyt nää helteet mitkä oli, niin aiheutti aika inhottavaa turvotusta, en oikein välittäis olla päivät auringossa. Mut saa nähdä, kovasti tahtoisin rokkaamaan, kesän paras festari! Hyvää rokkia sulle! :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Kiva kun eksyit, ilahdun aina kovasti kaikista kommenteista :) Kiva että rokki sujui siulla hyvin! Mietin just kanssa tuota kovalla nurtsilla istumista että mitenkähän se selkään käy, mutta meille on varmaan mukana semmoiset retkituolit joissa välillä pystyy eri asennossa istumaan. On ollut joka vuosi rokissa ja tosi hyvät! Ja tuo helle... huh! Voi tosiaan turvotusta aiheuttaa! Toivottavasti pääset ilosaarirokkiin, eli hyvää rokkia myös siulle jos sinne päädytkin tulemaan!

    VastaaPoista