tiistai 29. maaliskuuta 2011

11+0

...ja niin sitä vaan poksutaan 12. raskausviikolle! <3 Ihanaa! ja pieni höyryveturimme siellä masussa kovasti tykyttää ja tuleva isäkin innoissaan kuunteli pienen murusemme sydänääniä. Taisi hänellä olla vain huono päivä kun ekan kerran yritin saada häntä kuuntelemaan.. Ja minäkin sitten olen taipuvainen mököttämään herkästi. Mieheni ei paljon tunteitaan sano ääneen, mutta nyt olen monena yönä herännyt siihen, että hän silittelee minun kättä, masua, poskea kun ei itse saa unta <3

Olemme jo monille hyville ystäville kerrottu vauvasta ja ovat iloisina ottaneet asian vastaan. Muutamalla hyvällä ystäväpariskunnalla sattuu jopa olemaan laskettu aika lähellä meitä :) Kivaa kun saadaan jännätä yhdessä! Tulevat isitkin jo suunnittelivat innolla varpajaisia...:)

Minulla on muuten ollut jo teini-iästä asti huono selkä, kiitos isän perimän. Isäni puolella on todella paljon selkävikaa ja sen olen sitten saanu "lahjaksi". Selkäni vioittelee aina silloin tällöin, milloin issias kipuilee, milloin iskee noidannuoli. kipua selkään tulee herkkään myös jos rasitan selkääni huonoissa työasennoissa tai  nukun pahassa asennossa.

Noh, selkäni alkoi kiukkuilemaan kolmisen viikkoa sitten varmaan ensimmäisen kerran: issias ja erityisesti oikealla puolella tuntui kipua. Ajattelin että se nyt on vaan muuten kipeä, enkä ajatellut sen liittyvän tähän raaskauteen. Näiden viime viikkojen ajan olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kyllä tuo selkä vaan tämän raskauden takia nyt oireilee enemmän. Eilen erehdyin tekemään hieman lumitöitä ja tuli kyllä selväksi, että niitä ei enää tänä talvena tehdä. Tänä aamuna hyvä että pääsin sängystä ylös ja liikkuminen tekee kipeää. Panadolin voimalla siis yritetään ja toivotaan että tämä selkä nyt hieman tästä tokenisi. Olisiko kenelläkään siis vinkkejä tähän vaivaan? Muilla samaa vaivaa? Olisiko joku hieronta/hoito mitä suosittelisitte? Olemme lähdössä reissuun ensi viikoksi ja minulla olisi siellä mahdollisuus käydä hieronnoissa/hoidoissa... Kävellä ainakin pitää, sillä paikalle jääminen varmasti jumahduttaa tämän selän. Hurjalta tuntuu kyllä ajatella mitä selkäni sanoo loppuraskauden aikana....:/

2 kommenttia:

  1. Valitettavasti en osaa sanoa tuohon selkäkivun helpottamiseksi muuta kuin että vahvistaa tuota selkää vielä kannattaa, kun maha ei ole edessä. Pitäis itsekin alottaa tekee liikkeitä tosiaan välittömästi, kun mun selkä on myös sieltä huonoimmasta päästä. Ääähh...miten sais aikaiseksi? Tai mistä löytäisi energiaa?
    Mä olen kans varmaan vuodepotilaana loppuraskaudesta. Nooo me voidaan sitten löhötä yhdessä ja kirjotella vuoron perään blogeihimme ja käydä kommentoimassa :D MWhahaha...
    Mulla tuo iskias vaivas muuten kans yks päivä mutta jäi siihen. Se on kuulemma SI-nivel joka löystyy, eikä suinkaan iskias. Pahenee kuulemma loppua kohden. Onnea uusista viikoista vielä tähän loppuun <3

    VastaaPoista
  2. Sanoppa muuta, energia tosiaan on jossain hyvin kadoksissa! Onko sulla jotain lajeja mitä meinasit kokeilla selän vahvistamiseen?
    Hiihtoa oli jossain suositeltu, mutta miun selälle ei ainakaan ollut paras juttu...:/

    Kaveri myös vinkkasi muuten tukivyöstä (babybelt) sen meinasin ehkäpä hommata, kun hintakaan ei ollut paha vain 39€! ja fysioterapiastakin saisi mahdollisesti lainaan..

    Toivottavasti tuo siun ennustus ei käy toteen, vaikka ihana blogichattikaveri oot, mutta ois kiva tehdä jotain muutakin ku löhötä sohvalla ;)

    VastaaPoista