lauantai 3. syyskuuta 2011

Lomalla!

Nyt sitä ollaan niinku lomalla! :) Ihan mieletön tunne oli kävellä työpaikalta eilen pois ja ajatella että tänne ei sitten töihin olla tulossa mahdollisesti yli vuoteen. Olo oli hieman haikea kun tykkään työstäni kovasti ja mietityttää että mitenkä se sijainen pärjää. Mutta onneksi minulle tuli tosi mukava ja napakka sijainen ja uskon että työni on hyvissä käsissä mammaloman ja mahdollisen hoitovapaan ajan!

Onneksi tosiaan oli vain kaksi päivää mitä viikolla kävin töissä, sillä sen verran paljon koski tuo istuminen selkään ja olin niin poikki että heti piti käydä nukkumaan kun töistä kotiin pääsin. Eilinen työpäivä oli vain 5tuntia ja minun piti sen jälkeen nukkua kolmen tunnin päiväunet ennen kuin jaksoin tehdä mitään kotona ja illallakin uni meinasi jo tulla yhdeksän aikoihin. Eli kyllä huomaa että ei sitä enää työkuntoinen ole.

Suurempia suunnitelmia en oo lomalle/mammalomalle haalinu, mutta ajatellut olen, että:

- Voisi kyläille sellaisten kaverien luona, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt
- Neuloa vauvalle jotakin ja myös siskon tulevalle vauvalle
- Siivota kotona loput kaapit
- Nauttia lukemisesta ja hyvistä leffoista
- Käydä koiran kanssa päivittäin pienellä lenkillä (voinnin ja jaksamisen mukaan)

Eli melko rauhallista ja rentouttavaa touhuilua, eikä mitään stressiä :)

Ihanaa viikonloppua toivottelen siis teille kaikille <3 Täällä nautitaan tänään hyvästä seurasta, ruoasta ja leffasta :)



4 kommenttia:

  1. Olen NIIIIN kateellinen! Täällä vielä kärvistellään plussaa odotellen:) Nauti!

    VastaaPoista
  2. hyvää lomaa! Se on ihanaa ja jännittävää aikaa, kun saa alkaa nyt odottelemaan vauvan tuloa ja rentoutua itsekseen sitä ennen :), kun saa alkaa nyt odottelemaan vauvan tuloa ja rentoutua itsekseen sitä ennen :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kivalta ja hyvältä lomasuunnitelmasi :) Onnea mammalomalaiselle! Loppuaika menee nopeasti - ainakin minulla meni ;)

    VastaaPoista
  4. Rentouttavaa ja hyvää lomaa!

    Voi kun itsellänikin olisi noin rento lomasuunnitelma, vaan ketäpä muuta saan syyttää kuin itseäni tekemättömistä töistä :) Sen siitä saa, kun jättää kaiken viimetippaan :D

    VastaaPoista