tiistai 25. tammikuuta 2011

totuuksia wiin suusta

Nintendo wii totesi tänään, että olen ylipainoinen, oikeammin sanottuna kärsin merkittävästä lihavuudesta.  BMI:ni menee yli 31, joten asialle todellakin olisi tehtävä jotakin. Onneksi olen ottanutkin itseäni niskasta kiinni ja tehnyt asialle jotakin, mutta paino on näköjään tiukassa tippumaan. Auts! eihän sen näin pitänyt mennä. Onneksi tämä taival on vasta alussa, joten ei ole syytä masentua. Olisi vaan niin ihanaa, kun se paino lähtisi näin alkuun putoamaan oikein urakalla, jolloin saisi itsellekin kunnnon tsempin päälle. Yksi merkittävä tsempittäjä kuitenkin on: VAUVA! joten yritetään alkukankeudesta huolimatta, jospa se paino olisi helmikuun loppuun mennessä pudonnut hieman enemmän kuin kilon. Nyt tosiaan paino on tippunut vain kilon verran, toisaalta tämä tahtihan olisikin ideaali, jotta paino myös pysyisi pudotetussa.. Mutta miksi ihmisen pitää olla niin kärsimätön! Jos vauvaa ei ala kuulumaan ja joudun samalle gynekologille vielä menemään haluaisin että olisin saanut painoa edes jonkin verran tippumaan. Näyttää gynekologille, että kyllä tässä oikeasti yritetään! Pitäkää siis peukkuja, toivottavasti kun postaan kuukauden päästä, paino alkaisi kasilla eikä ysillä! Mites muiden painonpudotukset ja liikunnat?? Minun kalenteriini tuli viime viikolla 4 rastia liikunnasta, eikös olekin hyvin :D Oletteko muuten huomanneet että sivustolla kiloklubi voi pitää ruoka/liikuntapäiväkirjaa ilmaiseksi?

1 kommentti:

  1. Hei, hyvältä tuo sinun painonpudotus näyttää! Jos sitä lähtisi heti kilokaupalla, tulisi se helpommin takaisinkin sitten.
    Itse olen laihtunut saman verran. Nyt tosin olen laiskotellut liikaa ja tälle viikolle liikkumiset on jäänyt ihan nollille. Kyllä se siitä vielä! :) Pidän peukkuja!

    VastaaPoista