viikonloppu!

Voi miten onkaan ihana aloittaa viikonloppu virkistävällä kasvohoidolla ja ihanalla uudella kampauksella! :)  Mitähän sitä muuta viikonloppuun keksisi?? menkkakipuja rauhoittavaa lenkkeilyä kenties? koira ainakin tykkäisi ja samoin tämä mahan röllykkä, joka kovasti odottaa että omistaja tekisi jotakin sen pienenemisen eteen ja tietysti myös toisessa mielessä suurentumisen eteen, mutta silloin siellä saisi kypsyä jotakin muutakin kuin makkaraa :D Eli siis huomenna lenkille ja kenties tänäkin iltana, mikäli keli tuosta hieman paranee.. Täällä nimittäin tuiskuttaa lunta ja paljon! Hyvä että löysin töiden jälkeen autoni parkkipaikalta. Eikös lumisateen pitäisi loppua kun pakastuu? Minä kyllä rakastan lunta, mutta silloin kun se on maassa ja kimmeltää kauniina auringon paisteessa tai mikä jottei illalla kirkkaan tähtitaivaan alla..

Minä tykkään lukea kirjoja. Välillä rohmuan niitä monta kirjaa peräkkäin, välillä taas on pidempikin tauko etten edes koske kirjaan. Tällä hetkellä on siis tämä rohmuamisvaihe käynnissä ja vuorossa Danielle Steelin kirja siskokset. Tätä kirjaa olen viime päivät ahminut ja nukkumaanmenokin on venynyt kun en malttaisi kirjan lukemista lopettaa, eli siis tykkään! :) Kirja herätti minut taas miettimään miten tärkeä oma perhe oikeasti on.

Minulla on siis todella läheiset välit omaan perheeseen sekä mieheni perheeseen ja olemme yhteyksissä lähes päivittäin, mutta entä jos jollekin sattuisi jotakin? -Se olisi ihan kamalaa! Muutaman kerran meidän perheemme jäseniä on joutunut läheltäpiti tilanteisiin: mieheni ja isäni, jolloin oikeasti säikähti ja mietti miten sitä ilman heitä tulisi pärjäämään. Tämä myös on yksi syy miksi alun perin aloin vauvasta haaveilemaan. Haluan ja toivon yli kaiken että minun omalla murusellani/murusilla olisi molemmat isovanhemmat mahdollisimman pitkään elossa samoin tädit ja mahdollisesti myös isoisovanhemmat. Ja tämän pienen murusen tahdon nimenomaan minun rakkaani kanssa! Mieheni on minulle kaikki kaikessa ja vaikka pitkältä odotus tuntuukin, rakkaus (niin kliseeltä kuin se kuulostaakin) tuntuu vain vahvenevan välillämme. Niin ainakin itse ajattelen ja tunnen.  Onneksi vielä näin päin, sillä olen kuullut että monelta pitkään yrittäneeltä rakkaus/yhteys sammuu nimenomaan sen takia että odottaminen on niin rankkaa. Miten te pidätte huolta siitä että rakkaus säilyy, vaikeista ajoista huolimatta?

Minun mummoni kuoli joitakin vuosia sitten, se oli kova paikka. Muistan että ensimmäisenä ajattelin että nyt mummo ei näe minun häitäni, lapsia eikä ole läsnä tulevaisuudessa. Muistan itse miten ihanaa oli olla lapsi kun oli mummo ja ukki. Tätä minä toivon omille lapsilleni, ihanaa tulevaisuutta rakastavassa perheessä! Isossa sellaisessa! Toivottavasti sen pystyn jonakin päivänä lapsilleni tarjoamaan.