torstai 13. tammikuuta 2011

yk 8 mietteitä

Kun kesäkuussa aloitettiin "yrittämään" vauvaa en olisi ikinä uskonut. että tässä näin pitkäänkin menisi. Vaikka kyllähän sitä tietoa nyt ammatinkin puolesta on, ettei aina niin helppoa lapsen saaminen ole ja sitäpaitsi eihän meillä loppupelissään vielä edes pitkään ole mennytkään. Kaikki ystävät/tuttavat vaan tuntuivat tulleen niin helposti raskaaksi. Monella ystävällä kun jo lapsia on, kertoilivat että ensimmäisellä yrityksellä jo tärppäsi, osa oli yrittänyt neljän kierron ajan ja se oli heistä tuntunut todella pitkältä ajalta.
Luulen että neljännen yrityskierron jälkeen olikin kaikista hankalinta hyväksyä että vauvaa ei ole tulossa, ohjeena siis kaikille vauvahaaveileville, kun päätätte jättää ehkäisyn pois: Älkää ikinä tuudittautuko siihen ajatukseen että vauvan saaminen on helppoa! Itse tein sen virheen ja sen takia olenkin varmaan niin addiktoitunut tähän kaikkeen. Tunnustan hölmöyteni: ajattelin että kun kerta muillakin meillä varmasti tärppää parin ekan kierron aikana! Tunnustaako kukaan muu olleensa yhtä naiivi?

Nyt tosin varmaan on menossa jokin turta-kausi, kun ei ole itkettänyt pitkään aikaan menkkojen tulo, onkohan siihen nyt niin tottunut? Välillä tulee itkuinen olo että eiköhän sitä ikinä omaa vauvaa tule, mutta sitten taas on ihan että ehkä ensi kuussa. Nämä on taas näitä alkukierron mietteitä. 

Pitäisi muuten ostaa ovista varten testejä, mutta en tiedä vielä että mistä ja minkälaisia. Netistä varmaan tilaan. Vinkkejä hyvistä ovistesteistä? Viime kierrossa oli käytössä prismasta ostetut testit ja ne oli ihan ok. Nyt olisin voinut jopa ostaa digitaalisia että oviksen bongaaminen olisi helpompaa..

5 kommenttia:

  1. Täällä yks naiiivi! Aika samoja mietteitä oon käyny läpi ja meilläkin taitaa alkaa yk8 jos niitä menkkoja ei ens viikolla kuulu. Ainakin toistaiseksi on ollut yllättävän tyyni olo, ehkä se mieli taas myllertää tätivierailun aikana. Jotenkin aika pessimistinen fiilis raskauden suhteen tässä kierrossa.

    Kuten omasta blogistani voit lukea, olen käyttänyt ovistestiä vain kerran oikeaoppisesti. Testinä oli Clearbluen digital, joka oli kyllä todella selkeä eikä siis jättänyt mitään arvailujen varaan. Joko se on ympyrä tai hymynaama ja piste. Ei mitään haamuja...

    Testi on kyllä aika kallis (nelisenkymmentä euroa) enkä siksi ole viitsinyt ostaa testejä tuon kerran jälkeen, koska totesin että ovulaation oireet ovat aika selkeät ja jotenkin ajankohta on laskettavissa kun kiertokin on kohtuullisen säännöllinen...

    Mitähän vikaa mussa voisi olla -muuta kuin päänsisäistä;)- kun kierto sinäänsä vaikuttaa päällisinpuolin toimivan....?

    VastaaPoista
  2. Tää blogimaailma on oikeasti ihana, kun täällä näkee miten paljon ja monella on samanlaisia ajatuksia!! Ei olla siis yksin!

    Mie Junna toivon kyl tosi paljon et sulla ei vaihu yk8! Jospa varaisit tosiaan ajan yksityiselle niin siinäpä ainakin kuulisi että onko kaikki kunnossa vai ei. Positiivista ainakin että tunnet oviksen! Ite kun en oo sitä tuntenu kuin kerran ja se oli viime toukokuussa, tämän jälkeen ei oo plussaa testeihin tullutkaan mitä välillä oon tikuttanu... Mut ei oo kyl ollu semmosia tuntemuksiakaan.

    onpas kallis testi! Jossakin luin että joku oli tilannu digitaalisia testejä ulkomailta ja ne oli sitä myöten tullu paljon halvemmaks ku suomess, tosin ulkomailta tilattuna ne ei taitais keretä tähän hätään...

    VastaaPoista
  3. Nii on ihana blogimaailma, oon jääny tähän ihan koukkuun!

    Kiitos kannustuksesta, on oma höyryäminen alkanut saada toisenlaiset mittasuhteet kun toisilla on oikeasti niin paljon vaikeampaa tuon oviksen ja kiertojen kanssa.

    Clearblue taitaa olla näiden raskaus- ja ovistestien eliittiä... Ehkä kannattaa tosiaan tutustua noihin ovistestien tilaamiseen netistä, kukahan tietäisi noista toimitusajoista? En ole yhtään tutustunut noihin nettikauppoihin vaikka on ollut mielessä kun saa tosiaan halvemmalla kuin apteekista.

    Täytyypä muuten kehaista blogiasi, sulla on kiva tyyli kirjoittaa:)

    VastaaPoista
  4. Mä taas olen pelännyt hieman koko ajan (mm. epäsäännöllisen kierron takia), että yrittämisessä saattaa mennä kauemmankin aikaa kuin vain muutama kk. :I
    Kirjoittelin juuri itse noista ovistesteistä blogiini jokin aika sitten.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Junna, kommenttisi kannustaa jatkamaan kirjoittamista :)

    Suomalaisista verkkokaupoista jos tilaa niin menee vain muutamia päiviä, mutta ulkomailta tilatessa varmasti viikkoja..

    Miraana: pitääpä käydä lukaisemassa tekstisi blogistasi. Olen yrittänyt käydä lukemassa teidän blogeja, mutta ihan kaikkea en ole vielä kerennyt lukea, kun teillekin kiitettävällä tahdilla tekstiä sinne tulee :) Olen jäänyt koukkuun! Plussaa myös teille molemmille!

    VastaaPoista