maanantai 2. toukokuuta 2011

Vaunumietintöjä ja muiden vauvatavaroiden pohdiskelua

Nytpäs on sitten toiseen kertaa jo tullut käytyä tiiruilemassa vaunuja ja on se vaan todettava että kylläpä noista lastentarvikeliikkeistä löytyy vaikka mitä ihanaa ja miten ihania nuo vaunut onkaan. Nyt löytyy siis esitteitä Emmaljungalta, Briolta ja Britaxilta. Brio sai esittelijänsä puolesta pinnat kotiin, mutta Emmaljungan kuosit miellyttää ehkä kuitenkin enemmän silmää. Voi miksi nuo vaunut ovatkin niin tummia ja yksivärisiä? Minun ja miehen silmää kun miellyttäisi valkoinen tai no ei ihan kokonaan valkoinen, mutta sitä voisi tehostevärinä olla enemmän kuin pieni viiru! Emmaljungalta löytyy, mutta sitten taas mitenkähän käytännöllinen se loppupelissään onkaan?

Brion happy heritage ruskea  miellytti Brion vaunuista eniten ja tämän haluaisimme nimenomaan kovalla kantokopalla, sillä siihen vauva mahtuisi pidemmäksi aikaa kuin pienempään kantokoppaan. Briosta tosiaan saimme todella hyvän esittelyn ja kuulosti toiminnoiltaan hyvältä ja toimivalta, mutta ei oikein mieluista kuosia löytynyt. Tämä ehkä sellainen kuosi, josta eniten tykkäsin... Miehen mielestä ei oikein mikään ollut sellainen mikä miellytti.

Emmaljungasta saimme todella todella huonon esittelyn. Näitä vaunuja kävimme ihan ensimmäiseksi katsomassa ja minulle ei kyllä tästä käynnistä jäänyt käteen muuta kuin esitteet. Myyjä vastasi jos kysyimme jotakin, mutta ei oikeastaan muuta esittelyä tullut. Emmekähän siinä vaiheessa osanneet kysyäkään, kun emme tienneet että mitä kaikkea nykyajan vaunuissa oikein onkaan. Mutta siis Emmaljungalta kuoseissa jäi miellyttämään White Leatherette ja  Charleston, mutta näiden vaunumallista ei sitten mitään hajua mikä olisi hyvä?? Onko kenellä Emmaljungasta kokemusta? ja mitä ylipäänsä pitäisi vaunukaupoilla ottaa huomioon??

Meillähän itse asiassa olisi vaunut jo odottamassa, siskon 8 vuotta vanhat Brio vaunut semmoisella viininpuna/sininen/beige ruudullisella kuosilla. Toisaalta haluaisin säästää ja sitten taas ottaa hyvät ja hyvinpidetyt vaunut uudestaan käyttöön, mutta sitten kun on ensimmäisestä lapsesta kyse niin olisi niin ihana kun saisi itse valita jotakin... ja kun tuo viininpunainenkaan kun ei minua miellytä...:(  meille kun tulee nyt käytettynä lähes kaikki: pinnasänky, vaunut, rattaat, turvakaukalo, sitteri, itkuhälyttimet jne. mitäpä minulle jää enää hankittavaksi? Voih! Ja minä kun niin rakastan shoppailua..

Pitäisi varmaan tehdä jokin lista hankittavista tavaroista pikkuhiljaa että voisi ruveta jo vähän vilkuilemaan ja jos sattuu kohdalle jokin niin voisipa mahdollisesti ostaakin ja kysellä mitä kaikkea siltä siskolta löytyykään.. Auttakaahan listan kasaamisessa, mitäs kaikkea olette hyödylliseksi kokeneet ja mitä tarvitaan? Huom, muistakaa mainita myös pienetkin asiat. Ensimmäinen tulossa, joten ei osaa kaikkea ajatellakkaan :)

Voinnista vielä tähän loppuun. Sairasloma jatkuu vielä 2,5 viikkoa, kolmas kerta tiputuksessa oli eilen. Näköjään olo hieman helpottuu muutamiksi päiviksi tiputuksen jälkeen ja sitten taas kun vaikutus loppuu niin sitten taas alkaa alamäki.. Huh! Ja minä olin loppuviikosta jo ihan varma että nyt tämä pahoinvointi loppui, sillä tiistaista perjantai-iltaan en oksentanut kertaakaan ja olin hyvin reippaana! mutta näin nyt taas tällä kertaa,, Lääkäriltä sain mukaan reseptin primperaaniin, jota pitäisi kokeilla pahoinvointiin ja nyt sitten levätään.. Neuvola olisi torstaina, joten siellä taas pääsee purkautumaan seuraavan kerran. Alkaa itku olla oksentelujen yhteydessä aika herkässä, pitää siis yrittää etsiä kaikkea positiivista ajateltavaa, että ei alakulo vie voimia enää entisestään...

Ihanaa alkanutta viikkoa teille kaikille! Toivottavasti säät hieman lämpenisivät, täällä ainakin on kylmä ja mokoma lumisadekin yrittää tehdä vähän väliä tuloaan! hrrrrr!

7 kommenttia:

  1. Voi apua tuota siun pahoinvointia. :( Onneks sait nyt hyvän pätkän tuota saikkua, ei tartte miettiä hetkeen töitä.

    Meillekin ois ollut ainakin pinnis käytettynä tiedossa, mutta mie halusin ostaa vauvalle uutena...lähes kaiken. ;) Varmaan ihan tyhmää, mutta minkäs teet kun shoppailumania nostaa päänsä.
    Vaunut ostin kylläkin käytettyinä, mutta miule ne oli toisaalta "uudet": Ne ei ollu esim. kiertäneet meillä suvussa tai tulleet kaverilta.

    Kyllä siule jää sitä ostettavaakin. Ainakin vaatteita, vai onko niitäkin jo tulossa?

    VastaaPoista
  2. Nuo ruskeavalkoiset Emmaljungat on kyllä tosi hyvännäköiset! Me ollaan kallistumassa noihin Brio happyihin, mutta pitää vielä käydä myymälässä testailemassa ja vertailemassa :) Meillekin on paljon tullut ja tulossa käytettynä, ja ajateltiin sit noihin vaunuihin panostaa, että saa just sellaiset kuin haluaa :)

    VastaaPoista
  3. Toivotaan että pahoinvointi jättää sinut rauhaan PIAN.
    Ihanaa kun ootte jo vaunuja miettineet :) Me taidetaan jättää vasta jonnekin heinäkuulle, kun tuntuu enemmän konkreettiselta tämä raskaus. Mutta toivottavasti löydätte mieleiset. Itse olen haaveillut yhdistelmärattaista, joihin saisi yhdistettyä auton istuimen ja kopan ja lopulta sen saisi myös ihan rattaiksi :). Kätsyä. Joku tälläinen http://www.kiddicare.com/webapp/wcs/stores/servlet/productdisplayA_54_10751_-1_14601_125456_10001_14051

    VastaaPoista
  4. Minä löysin tänne tuolta Tyttö tuli taloon blogista ja heti alan kommentoimaan. Me saatiin käytettynä serkuntytön vanhat Briot mutta vietiinkin ne mummolavaunuiksi koska ne oli liian hankala laittaa kasaan (eikä kunnolla sopineet meidän autoonkaan). Ostettiin sitten Emmaljungan City crossit ja näitä voin todella lämpimästi suositella yhden talven kokemuksella. Kulkee kevyesti missä vaan (myös metsässä). Meillä oli niissä quadrolift eli pehmeä kantokoppa, jonka saa purettua osiin eli meillä on just nyt rattaissa käytössä pienentäjänä se istuinpehmusteosa eikä lapsi ilman sitä vielä pystyis niissä istumaankaan. Talvivauvalla tuo oli just kivan pieni pesä ja lämpöinenkin. Vieläkin neitosemme (6kk) koppaan sopisi, mutta ei enää suostu kun haluaa usein jo nähdäkin rattaista ulos ja olla istuma-asennossa. Eli vaikka kova kantokoppa kuulostaa pidempi-ikäiseltä niin lapsi voi olla eri mieltä kauan siellä suostuu pötköttelemään ;).

    VastaaPoista
  5. Mape: olin tosiaan hyvin onnellinen pitkästä sairaslomasta niin ei tarvitse joka viikko lääkärissä ravata ja kun ei tämä olo nyt ole kuitenkaan kuukaudessa oikein mihinkään suuntaan muuttunut.

    Tyttövaatteita ainakin olisi tulossa vaikka millä mitalla, poika jos tulee niin pojalle saakin sitten ostella vaatteita, sillä en vaaleanpunaiseen haluaisi kuitenkaan poikavauvaa pukea ;) Mutta toivottavasti jää ostettavaa!

    Tuittu: Minkä väriset Brio happyja ootte katsastelleet? ja minkälaisella hinnalla teille on lupailtu vaunuja? meille sanoivat hinnaksi 590€ pienellä kantokopalla ja 690€ isolla.. Meidänkin pitää vielä käydä katsastelemassa ja onneksi tässä on vielä hyvin aikaa :)

    Tiitu: Mekin varmasti kesään jätetään vaunujen ostaminen, mutta etukäteen pitää vähän käydä katsastamassa :) Sanoivat tosin että heinäkuussa toimitus seisoo, joten vaunuja joutuu pidempään odottamaan.. Tuommoiset yhdistelmärattaat olisi tosiaan ihanat ja sellaiset meillekin ehdottomasti ostettaisiin, jos ei olisi jo odottamassa nuo kantokopat sun muut.. Mutta ihana väri noissa isun löytämissä yhdistelmärattaisssa! tosi nätit!

    L-E: kiva kun löysit tänne kommentoimaan :) Tuota samaa olen myös minä miettinyt, kun muistelin että nuo siskon vaunut oli hieman hankalat kasata ja muistaakseni oli painavemmatkin kuin mitä nuo uudet vaunut. kiitos kovasti kun jätit kommenttia noista emmaljungan vaunuista, pitääpä vielä tutustua tarkemmin:) Minua tosiaan harmittaa kun jäi todella huonoksi tuo esittely, eikä oikein mikään muu kuin värit jääneet vaunuista mieleen.

    VastaaPoista
  6. Moi! Ruskeita ajateltiin. Ei olla vielä käyty myymälässä tekemässä hintavertailuja, mutta noissa lukemissa ne näyttää nettikaupoissa hinnat olevan. Vielä on aikaa odottaa tarjouksiakin :)

    VastaaPoista
  7. Määkin suosittelen lämpimästi Emmaljungan city crosseja - toimivat maastossa kuin maastossa tosi hyvin! Me hommattiin oranssit sellaiset ja ah miten ihanan pirtsakan väriset ne ovatkin! :) Yleensä näkee vain niitä perustummia vaunuja. Pehmeällä kopalla meilläkin ja koin sen kyllä tosi kätsyksi. Nykyään tietty mennään jo istuen naama menosuuntaan kun tyttö on jo vuoden ja kaksi kuukautta, mutta pikkuvauva-aikanakin olivat ainan ihanat vaunut! Jos pitäisi uudet vaunut ostaa, melko varmasti noihin samoihin päätyisin, kun ne on vaan just sellaset mitä tarvitsen, tosi hyvät!

    VastaaPoista