tiistai 15. helmikuuta 2011

5+0

Tänään siis alkoi viides raskausviikko, huih! Ja minä yritän kuluttaa aikaani kotona. Nyt on siis jo ihan terve olo, eli voisin jo huomenna mennä ihan hyvin töihin, mutta ei, kun kerta sairaslomatodistuksessa lukee päiväys huomiseen asti, ei työnantajan mukaan ole asiaa töihin. Vakuutus ei korvaa, jos jotakin töissä sattuisi. Siis ollaanpa vielä huominenkin kotona ja nukutaan, sillä väsyttää ja paljon ja sitten taas ei väsytäkään.

Olen aina ollut pitkään nukkuja, mutta nyt viime loppuviikosta asti olen joka aamu herännyt ennen kellonsoittoa tai ennen klo 9 viimeistään ja normaalioloissa tulisi kyllä nukuttua 10-11 saakka. Päivällä ja illalla sitten väsyttää ihan hulluna, mutta kun käy illalla nukkumaan, ei sitten enää nukutakkaan. Pari yötä olen kyllä nukkunut niin sikeästi että ei tottakaan.

Tämän aamun on vihlonut alamahaa melkoisen paljon, oikeammin tuohon häpyluun seutuville, muuten olo on hyvä. Näin vapaalla ollessa voin hieman liiankin aktiivisesti seurata olotilaani ja jokaista erikoista tuntemusta sitten analysoida.. Tämän analysoinnin ja tarkkailun lisäksi aikaani olen yrittänyt kuluttaa netissä surffaamiseen ja leffoihin. Mieheni kävi eilen vuokraamassa minulle pari leffaa, toisen olin jo katsonut ja toisen katsomisen jätin 30minuutin jälkeen, Mr nobody, ei todellakaan ollut leffa minun makuuni. Noh, muutamia leffoja on onneksi ollut digiboxissa nauhoitettuna ja Liv:iltä ja neloselta olen saanut seurata Vanessa ja pikkuväki ohjelmaa sekä vauvan tarina ohjelmaa ja näyttäähn tuolta koko ajan jotakin ohjelmaa tulevan.

Kerroinkin muuten jo aiemmassa postauksessa, että JUJU-kerhosta tuli kirja "Neulojan vuosi", ja kohta on sitten yksi vauvan töppönenkin valmiina.  Mietin että mitä muuta voisin tehdä televisiota katsoessani ja otin sitten puikot esiin. Nämä pienet vaaleanpunaiset töppöset menee sukulaisen vauvalle, joka syntyi n. kuukausi sitten. Harjoitellaan tässä nyt sitten ensin neulomalla muiden vauvoille :)  Pitää laittaa kuvaa kunhan valmistuvat ja jos ovat esittelemisen arvoiset...

Niin ja pitääpä hieman muristakin teillekin tähän loppuun: MURRRRR! meidän pyykkikone hajos!:( Ja alakerta ois täynnä pyykkiä! Mistähän sitä sais puhtaita vaatteita.. Alkaa loppumaan kun en tältä flunssaltani oo aikasempina päivinä ollenkaan jaksanu tehdä mitään...

Ja vielä lisää murinaa... onnistuin sit ulkoasua muokatessani hävittämään kaikki blogit mitä seuraan:( Voi kurjuus! Toivottavasti löydän kaikki takaisin!

4 kommenttia:

  1. Ihan hyvällä omalla tunnolla voit olla kotona, parempi kun meet sitten kunnolla palautuneena töihin!

    Oletpas kivasti laittanut nuo blogit järjestykseen, en ole itse saanut aikaiseksi....

    VastaaPoista
  2. Junna: Tottahan se on, tuntuu vaan aika pitkältä, kun pienessä mielessä vielä kaikkia asioita ajattelee.. ja aika kuluu niin hitaasti. Töissä tulisi ajateltua muutakin :)

    Kiitokset:) Helpottaa itseäkin jos jotakin tiettyä blogia etsin. Harmittaa vaan kun moni blogi hävisi noilta listoilta, enkä enää niitä löytänyt :( Mutta jospa tässä vielä ne löytää..

    VastaaPoista
  3. Anteeksi pikkutarkka huomautus, mutta teenpä sen nyt, niin tiedät jatkossa, että 5+0 raskausviikkoa käytetään tarkoituksessa 5 TÄYTTÄ raskausviikkoa, ja ne plussat tarkoittaa montako päivää siihen päälle ennen seuraavan täyden raskausviikon täyttymistä. Eli jos viides raskausviikko on aluillaan, eletään raskausviikkoa 4+0. Toivottavasti et pahastunut huomautuksesta? Löysin tänne Rusinapullablogin kautta ja jään seuraamaan teidän nuppusen odotusta :)

    VastaaPoista
  4. Ai niin , niinhän se tietysti on :) Hyvä että huomautit!Itse asiassa mietinkin kirjoittaessani että mitenkäs se nyt kirjoitetaan. Olen ollut niin vähän töissä tuolla äitiysneuvolapuolella, että pukkaa unohtumaan nuo termit, mutta toivottavasti oman raskauden myötä palautuvat mieleen. Kiva kun jäät seurailemaan :)

    VastaaPoista