keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Tulisi jo posti

Täällä odotellaan kovasti postin tuloa, tilasin eilen raskauskeijusta vielä 5kpl raskaustestejä, jotta saan vielä kerran varmistaa sen viivan. En kehdannut tilata vain yhtä, joten päätin sitten tilata viiden pakkauksen, ihanaa naisen logiikkaa tai blondin :) Huomenna tuleekin viikko siitä kun sain ensimmäiset kaksi viivaa testiin. Tuntuu että olen ihan höperö, mutta lukiessani muita odotusblogeja huomasin että niin sitä vaan muillakin on samankaltaisia ajatuksia löytynyt raskauden alkuviikoilta.

Eilinen ilta meni sitten kirotessa pyykkikonetta. Mies eilisen illan sitä yritti korjata, mutta tuloksetta- se ei poista vesiä. Sitten minulta meni jo hermo mieheenkin kun hän halusi vielä kerran kokeilla toimiiko pyykkikone ja eihän se toiminut. Tuloksena koneellinen tummaa märkää pyykkiä, jotka ovat täysin pesuaineessa ja linkoamatta. Argh! nyt siis pitää odotella että saavatko huollossa koneen kuntoon vai joudutaanko ostamaan uusi kone. Ärsyttää kyllä todella, sillä tämä kone vain 3vuotta vanha. Ei siis enää ikinä LG:n konetta. Siskoltanikin meni kyseisen merkkinen kone ensimmäisen vuoden aikana huoltoon, onneksi takuu kuitenkin oli vielä voimassa. Kyselenkin siis jo ennakkoon, onko kenelläkään teistä suositella hyvää pyykkikonetta jos uusi nyt joudutaan hommaamaan?

Tänään olen surffaillut taas vaihteen vuoksi netissä ja lukenut kokemuksia kotidoplerista. Haluaa semmoisen angelsounds doplerin :) Mymmeli olikin jo tuommoisen ihanuuden tilannut. Katsoin että huuto netissä olisi pari huudettavana, mutta mietin uskaltaako käytettyä ostaa? En ole koskaan nimittäin tilannut huutonetistä mitään, joten mietityttää.. Kokemuksia kiitos :) Mies oli taas vaihteen vuoksi sitä mieltä että mitään tuommoisia meille tilata, mutta minun on ehkä pakko kuitenkin tilata, sanoi mies mitä sanoi... Kamalaa kun se on jotenkin niin jyrkkä kaiken suhteen..? Eilen oli kuitenkin sitä mieltä että varhaisultran jälkeen saisin kertoa siskoilleni ja vanhemmille, mutta ennen sitä pitää olla ihan hyst! Mutta positiivista, on nyt kuitenkin myöntyväinen siihen varhaisultraan :) Jee! Eilen mietittiin työnimeä pienelle, mies kutsuu minua aina milloin possuksi, milloin apinaksi. Jotenkin siis miellän pienen pikku-apinaksi, mies vain totesi, että toivottavasti siellä masussa ei ainakaan apina ole :D Työnimi siis vielä hioo muotoaan, mutta onhan tässä vielä aikaa!

6 kommenttia:

  1. Tilasin sen dopplerin tuolta Amazonista ja alle 30€ taisi maksaa.
    Meillä LG:n pesukone ei toiminut uutena sitä yhtäkään kertaa. Ostettiin uuteen kotiin uusi pesutorni ja epäiltiin jo talon sähkötöitäkin, kun pesukone ei inahtanutkaan, mutta kuivuri sitäkin paremmin. Huoltofirma jojotteli pari kertaa, mutta koskaan ei toiminu. Lopettivat LG:n kanssa takuuhuollon meidän häämatkan aikana ja yrittivät sitten meiltä laskuttaa muistaakseni yli 700euroa. Ei maksettu, todellakaan ja LG hankki meille uuden pesukoneen ja ison läjän pyykkipulveria. Kyseistä huoltofirmaa en kyllä tule ikinä käyttämään. Sen verran noloa touhua heiltä.

    VastaaPoista
  2. Täytyypä tähän kyllä kertoa, että itse olen testannut kohta 2 viikkoa lähes joka päivä raskautta! En vain millään meinaa uskoa ja halusin viivan vahvistuvan (minkä se on tehnytkin :). Lisäksi olen vuotanut verta ja nuilla testeillä hieman tarkistelen, että tuolla masussa olisi jotain. Perjantaina on onneksi lääkäri ja ultra, toivotaan, että jotain masussa näkyisi ja vuotokaan ei olisi vakavaa :)

    VastaaPoista
  3. Ja mun tekisi mieli tilata raskauskeiju.fistä ihania masutuubeja! Ne olivat jossakin vaiheessa päässeet loppumaan ja nyt niitä olisi lisää, mutta ehkä jätän vielä väliin ettei tule sitä pahaa karmaa. Mutta ne lähtevät ensimmäisenä tilaukseen sekä vauvalehti KUN meille TULEE PLUSSA! :)

    VastaaPoista
  4. Mymmeli: Oliks tuolta Amazonista helppo tilata?
    Taitaa tosiaan olla semmonen merkki, jota ei kannata ostaa jos teilläki kerta rikki on menny.

    Anonyymi: Ikävää jos kerta vuotoakin on ollut, onneksi se tosin on normaalia alkuraskaudessa, mutta kyllä minuakin vielä enemmän mietityttäisi. Toivon kovasti että sulla on ultrassa kaikki kunnossa :)Tulehan kertomaan miten kävi!

    Junna: Mitä masutuubit on?? Miehän tilasin viime kuussa vauvalehden ja ei se ainakaan meille nyt huonoa tuuria tuonut.. Toivotaan että ei jatkossakaan:)

    VastaaPoista
  5. Masutuubit ovat sellaisia t-paidan tai puseron jatkeita. Siis kun maha kasvaa niin sillä masutuubilla saa paitaan vielä lisäpituutta, eikä vilkkaa etupuolella napa tai takapuolella rekkamiehen viiva:) Masutuubeja on tuolla raskauskeijulla yksvärisiä ja sitten sellaisia missä on pikkupikkukätöset tai jalankuvat siinä masun kohdalla...:)

    VastaaPoista
  6. Meillä on Electroluxin pesukone, hyvin on pelittänyt 2,5 vuotta. (Kai kun näin sanon, niin hajoaa jonkin ajan päästä. :D)

    Vastaan nyt Mymmelin puolesta, että Amazonista tilaaminen on ihan helppoa, jos nyt on muutenkin nettikaupoista tilaillut tavaraa (ja jos englantia osaa sen verran, että perusjutut osaa..).
    Nimim. esimerkiksi kirjoja tilannut.
    Katso, että selailet Amazon.co.uk:ta (etkä esimerkiksi .comia, kun sieltä ei voi noita Suomeen tilata).

    Itse varmaan yrittäisin pitkittää kertomista jonnekin np-ultran jälkeiseen aikaan, mutta voipi olla, että yhdelle siskoistani haluaisin kuitenkin kertoa. Ollaan sen verta läheisiä. :)
    (Ja miehelläni ei siihen kyllä olisi sanomista. :D Jos haluaisin purkaa ajatuksiani jollekin muulle, niin saisi sen kestää.)

    VastaaPoista