lauantai 19. helmikuuta 2011

Parabeenit

Odottavien keskustelupalstoilla monien raskautuneiden keskusteluissa on noussut esille parabeenit, joka minulle varsinkin oli hyvin vieras käsite. Ylen akuutin arkistosta löysin yhden artikkelin kemikaalien haitoista raskauden aikana. Tämän artikkelin mukaan kemikaaleista voi olla haittaa erityisesti poikasikiöille, sillä ne voivat estää pojan sukupuolielinten kehittymisen normaaleiksi. Mietin alkuun että aion raskausaikana käyttää ihan normaalisti rasvoja, mutta sitten rupesin miettimään kuivaihoisuuttani ja kosmetiikkatuotteiden määrää mitä käytän. Mielenkiinnosta kävin läpi rasva, saippua, shampoo purkit mitä käytän ja yllätys yllätys, melkein kaikista löytyi parabeeneja. Kuivaihoisuuteni vuoksi joudun käyttämään melko paljon rasvoja, monta kertaa päivässä, erityisesti kasvoille, käsille ja jaloille. Pesen myös hiuksiani päivittäin. Mietin menenkö täysin liioitteluun, mutta ajattelin että kun kerta sellaisia tuotteita on olemassa, joissa näitä haitallisia aineita ei ole, ajattelin että miksipä en niitä sitten raskausaikana käyttäisi.

Piipahdinkin eilen body shopissa ja mukaan tarttui ihanan tuoksuisia suihkugeelejä ja aloevera rasvaa. Shampoot ja yö/päivävoiteet olivatkin parabeenittomia, joten niitä aion käyttää jatkossakin. Ihmetystä aiheutti se miten paljon erityisesti dermosilin ja orionin tuotteista löytyi parabeeneja ja näitä yleensä pelkästään itse käytän... Oletteko muut kiinnittäneet huomiota kemikaaleihin, vältättekö/välttäisittekö itse raskausaikana?


Samalla shoppailukäynnillä pyörähdin myös Suomalaisessa kirjakaupassa ja löysin alennuksesta tämmöiset ihanat isovanhempien kirjat. Nämä kirjat saavat odottaa siihen, että kerromme molempien vanhemmille raskaudesta. Ensin suunnittelin kovasti että lähettäisin postissa kortit ja niihin lisäisin ultrakuvat ja lasketut ajat, mutta ehkäpä isovanhemmat saavatkin nämä paketissa, sillä ehkä kuitenkin haluan itse nähdä ensimmäiset ilmeet ja kommentit tulevasta lapsenlapsesta :)


Täällä on muuten -34 astetta pakkasta, hrr!! Mutta niin kaunista! Annanpa teidänkin nauttia minun ihanasta "aamupalamaisemasta" :) Ihanaa lauantaita kaikille!


ps. Huomaatteko muuten kuka taas nousi aikaisin ylös, täällä on kukuttu jo 1,5h ajan.. Missä minun pitkät uneni ovat??

6 kommenttia:

  1. Ollaan tosiaan samoilla viikoilla, mulla on nyt kai 5+1, luulisin :) Minäki herään näköjään tosi aikasin (mulle aikasin siis), tänäänki puoli yhdeksältä! Valvoin kuitenki yli yhteentoista eilen illalla. Normaalisti nukun johonkin kymmeneen. Ja vaikka päivisin väsyttää ihan kauheesti, nukun silti vähemmän. Jännä :) Jätän nyt nimimerkin, kun olen pariin postaukseen jo kommentoinut niin tunnistat jatkossa helpommin :)

    - Noonis

    VastaaPoista
  2. Minä olen käyttänyt raskauden alusta asti ihon rasvaamiseen Frantsilan luomu Karite-voita (100%) 100% Karite-voita (Shea butter) on myös ainakin l´Occitanen valikoimassa. Shampoon ja hoitoaineen suhteen päädyin ainoisiin, jotka miellyttivät nenää. Ajattelin antaa hajuaistin kertoa, mikä ei sisällä haitallisia aineita ;) Deodorantin suhteen olen pitäytynyt vanhassa ei-luomu-tuotteessa. Meikkiä tai hiusten muotoilutuotteita en normaalistikaan käytä, enkä siis nyt raskausaikanakaan.

    VastaaPoista
  3. Noonis: Sama täällä valvoin eilen kanssa pitkään, kun tuli se leffa katsottua, ihan hassua tää unettomuus tosiaan! Kiva kun jätit nimimerkin, niin tunnistan sut sit paremmin :)

    Tuittu: oi, ootko siekin raskaana? :) Pyörähdin siun blogissa, mutta et taida siellä siitä kirjoittaakaan? Mistä noita l'occitanen tuotteita saa? En muista kuulleeni aiemmin tuota nimeä... Sulla on kyllä tarkka hajuaisti, hihii ;) Kun miullakin olis sellainen tukka joka ei tarviis muotoilutuotteita, mutta pakko, muuten tätä tarhapöllöä lähtis kaikki asiakkaat työpaikalla karkuun! :D

    VastaaPoista
  4. Itse tilailen todella paljon luonnonmukaisia tuotteita iHerbistä (amerikkalainen kauppa). Hinnat paaljon Suomea halvemmat ja postikulut todella edulliset. :)
    Paljonhan ihmiset tuota kauppaa käyttävät D-vitamiinilisien yms. tilaamiseen, mutta tosiaan sieltä löytyy paljon hyviä kosteusvoiteita, shampoita, huulirasvoja, meikkejä,... Ilman parabeeneja ja muita turhia juttuja.

    VastaaPoista
  5. Voi kun kiva idea tuo Isovanhempien Kirja, pitääpä käydä heti seuraavalla kaupunkikeikalla käydä Suomalaisessa katsomassa löytyiskö täältäkin sellaiset :)

    VastaaPoista
  6. Miraana: Kiitos vinkistä, itse en ole oikeastaan ikinä ulkomailta tilaillut, mutta pitääpä ehkä uskaltautua, kun tuntuu että siinä taitaisi säästää aika paljon rahaa :)

    Pikkupaksu: Käy ihmeessä, isovanhempien kirjoja oli muutamia erilaisia, mutta tämä kirja oli mielestäni paras. ON samaa sarjaa kuin tuo jujukerhosta tilaamani "kulta pieni-vauvan oma kirja" Todella ihanasti toteutettu!

    VastaaPoista